tiistai 26. huhtikuuta 2022

32 pistettä

Työkaveri mainitsee sukulaisestaan, jolla diagnosoitiin hiljattain keskivaikea masennus. Henkilö oli mennyt työterveyspsykologille, jonka kanssa olivat päätyneet tekemään masennusta kartoittavan BDI-kyselyn.

Sen perusteella hänet oli ohjattu jatkohoitoon mielenterveyspalveluihin. Hän oli myös jäänyt sairauslomalle. Työkaveri oli käynyt viemässä hänelle mokkapaloja, joista hän oli ainakin vaikuttanut olevan kovin ilahtunut ja kiitollinen. Masennus ei aina näy päälle päin, työkaveri pohtii.

BDI-kysely.

Olen kuullut sanan aiemminkin, mutta en sen enempää. En tiedä, millainen se on.
Palatessamme kahvitauolta omiin työhuoneisiin naputtelen hetken mielijohteesta sanan Googleen.

Ensimmäinen hakutulos on Käypähoito-kriteerien mukainen BDI-kysely ohjeistuksineen, joissa kerrotaan kyselyn olevan tarkoitettu sekä koulutetun arvioitsijan käyttöön että itse täytettäväksi kyselylomakkeeksi, jos epäilee olevansa masentunut. Kliinistä masennusdiagnoosia ei voida tehdä pelkästään kyselyn tulosten perusteella.

Uteliaisuus saa vallan. No, mikä ettei, ajattelen.
Täytän kyselyn sen kummempia ajattelematta, intuitiivisesti.

Saisinkohan itsekin jonkin lievän masennuksen viitearvon täyteen?

Kysymykset ovat suoria ja tylyjä.

Arvon vaihtoehtojen välillä, huonolta ja vähemmän huonolta kuulostavien.
Useimmiten valitsen vähän vähemmän huonolta kuulostavan.

Jossain kohdissa ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin valita se huonompi.
Muuten valehtelisin.

Kavahdan joitain vaihtoehtoja.

En ole ajatellut vahingoittaa itseäni.
Olen joskus ajatellut itseni vahingoittamista, mutten kuitenkaan tee niin.
Mielessäni on selvät itsemurhasuunnitelmat.
Tapan itseni, kun siihen tulee tilaisuus.

Huh huh, tämä kysely ei taida olla tarkoitettu minunlaisilleni, vähän uuvahtaneille.

Yksi kysymyksistä koskee syyllisyyttä, huonommuuden ja kelvottomuuden tunnetta.

Tottakai tunnen sitä. Voimakkaasti.

Miten voisin olla tuntematta, kun kehoni on pettänyt minut täysin, ja joudun sen takia vetämään pinnan alle myös Miehen? Raahaamaan itseni lisäksi hänetkin syvään päätyyn, kovan luokan hedelmöityshoitoihin.

Tiedän, että tästäkin asiasta kuuluisi kai päästä joskus jotenkin yli, mutta en vain näytä pääsevän.

Viimeisen kysymyksen jälkeen huomaan sivun alareunasta, että näköjään pisteet kuuluu laskea ensin yhteen.

Lasken pisteet.

32 pistettä. Mitähän se tarkoittaa?

"30 pistettä ja sen yli:
Vaikea masennus."


Tuijotan tulosta typertyneenä.

Siis mitä ihmettä..?

Miten voi olla?

Ei voi.

Lasken pisteet uudelleen.
Kahteen kertaan.

Katson epäuskoisena tietokoneen näyttöä, ymmärtämättä enää mistään mitään.

Tuntuu melkein yhtä absurdilta, kuin jos tuijottaisin positiivista raskaustestiä.

Onhan tässä ollut vähän raskasta.
Jo pitemmän aikaa.

Useita vuosia, jos tarkkoja ollaan.

Erityisesti viime aikoina on ollut raskasta.
Viimeiset puolitoista vuotta, jos tarkkoja ollaan.

Olen ollut, miten sitä nyt sanotaan.

Aika allapäin. Hieman heikoilla.
Joutunut melko koville.

Jaksaminen suhteellisen vähissä.

Senhän tahaton lapsettomuus tekee, etenkin pitkittyessään?

Mutta en kai minä masentunut ole.

Ainakaan vaikeasti?

4 kommenttia:

  1. Eiköhän nyt ole aika kääntyä sen ammattiavun puoleen. Masennus ei aina näy toimintakyvyn menettämisenä, vaikka stereotyyppinen mielikuva onkin masentuneesta itkemässä peiton alla päivästä toiseen. Ota yhteyttä terveyskeskukseen/työterveyteen ja käy juttelemassa tilanteestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että monilla (mukaan lukien myös itseni) on ehkä edelleen masennuksesta liian yksipuolinen, tiettyjen mielikuvien ja stereotypioiden värittämä kuva. Kuulin myös hiljattain sellaisen itselleni uuden termin kuin "korkean toimintakyvyn masennus". Kiitos kannustamisesta. Tuntuu siltä, että ihan ensimmäisenä minun pitää tunnustella asiaa omassa mielessä.

      Poista
  2. Toivon että otat aikaa itsellesi ja otat sairaslomaa.

    Olen itsekin kirjoittanut blogiini siitä että olin sairauslomalla vaikean kotitilanteen takia.

    💞 Sun ei tarvitse, eikä pidä olla nyt yksin. Työterveys auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi ja tsempeistä, Jasmin. Taitaa olla tässä vuosien aikana itselläkin vähän hämärtynyt tottumisen kautta, millainen vointi ja mieliala on "normaalin rajoissa", jos sitä nyt ylipäänsä voi tietää ja määritellä, mitä sekään on.. Tullut mentyä jonkinlaisessa sumussa jo pitkään, osittain ihan olosuhteidenkin takia. Avun hakeminen ei tietenkään ole koskaan väärin!

      Poista