keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Toisten kodissa

Saavumme yleiseen näyttöön etuajassa, ja silti muutama perhe on ehtinyt ennen meitä.

Kiertelemme asunnossa. Ikkunalaudat ovat hienot, ja kylpyhuoneen laattojen saumat siistit.
Muuta en varsinaisesti osaa sanoa. En tiedä rakentamisesta tai asunnon ostamisesta mitään.

Mies on enemmän perillä. Hän tutkii paikkoja systemaattisen yksityiskohtaisesti. Kokeilee, vetääkö ikkunoista, kurkkaa tiskipöydän alle, silmäilee kattoa, pudistaa sitten päätään pettyneenä.

Kiinnostuneita tulee ja menee ulko-ovesta.
Suurimmalla osalla heistä on lapsia.

Tuntuu, että meillä kahdella on nykyään jonkinlainen yhteinen salaisuus.

Se ei ole se, että yritämme lasta, tai että olemme päätymässä yrityksessämme IVF-hoitoihin.

Se on, että haluaisimme ostaa yhteisen asunnon.

Teemme kaikessa hiljaisuudessa kaikkea tähän tarkoin varjeltuun salaisuuteen liittyvää. Olemme käyneet lainaneuvottelut, selaamme päivittäin uusia kohteita, kiertelemme asuntonäyttöjä.

Vain läheisimmät tietävät tästä, muille emme ole hiiskuneet sanaakaan.

Emme halua hössötystä kummankaan suvulta. Emme kaipaa pitelemätöntä innostusta, uteluja, arvostelua tai päivittelyä. Jaa, nuokin nyt sitten kuulemma meinaavat.

Erään sukulaisen luona kahvilla melkein jo lipsautin sen. Maltoin kuitenkin mieleni.
Jos kertoisin hänelle, menisi noin sekunti, kun koko muu suku tietäisi, että Jotain On Meneillään.

Parempi pitää matalaa profiilia.

Emme toivo loputonta kysymystulvaa, johon joudumme jatkuvasti vastaamaan jokaiselle erikseen, tai kummin enolta saatuja Etuoven linkkejä sellaisiin asuntoihin, jotka eivät kiinnosta lainkaan.

Oletteko nyt ihan varmoja, ettei tällainen olisi hyvä, onkohan teillä liian tiukat kriteerit?!

Emme myöskään varsinaisesti tarvitse sitä, että siitä lähtien jokainen puheenaihe meitä koskien ja jokainen meille esitetty tervehdys missä tahansa olisi: Onko löytynyt mitään kiinnostavaa?

Asia, jota kaikista vähiten kaipaamme, on se ilmeisin ajatus, joka taatusti kävisi jokaisella mielessä.

Aikovatkohan he seuraavaksi Asettua Aloilleen ja Perustaa Perheen?
Miksi ne muuten isompaa asuntoa hankkisivat? Lisätilaa tarvitaan lapsia varten!

Lisätilasta puheenollen, täällä makuuhuoneita on monta.
Oikeastaan liikaa.

Kaikki huoneet on jo raivattu, ja suurin osa tavaroista on viety pois.
Vain sohvaryhmä, ruokapöytä ja sängyt ovat paikoillaan.

Vaikka täällä ei asu enää ketään, tuntuu omituiselta olla tuntemattomien ihmisten kodissa.

Mietin, mitä tämän perheen aikuisille kuuluu, miten he suhtautuvat muuttoon?
Ovatko he innoissaan vai katkeria?

Muuttavatko he työn tai läheisverkoston perässä?
Vai tuliko heille ero?

Vaatekomerossa roikkuu vielä muutama prinsessamekko.
Alahyllyille on pinottu lautapelejä, ne haetaan ehkä seuraavissa kuormissa.

Kirjahyllyn päällä on kuva kahdesta nauravasta leikki-ikäisestä tytöstä.

Yhdessä makuuhuoneista on hoitotaso, jonka päällä on hempeän värinen hoitoalusta.
Sen viereen on aseteltu kettukuvioisia vaippoja. Niissä lukee Libero Up and Go 5.

Olisikohan sittenkin parempi idea ostaa asunto vasta, jos joskus olen raskaana, ja mieluiten vieläpä turvallisemmilla viikoilla? Ehkä silloin minua ei pelottaisi näin hirveän paljon?

Mutta toisaalta, isossa kaupungissa tarjontaa on vähemmän kuin kysyntää.
Olisi riskipeliä luottaa, että sopiva asunto toivottuine ominaisuuksineen löytyisi juuri silloin.

Katson tyhjiä seiniä ja autioita huoneita.

Millä minä ne kaikki täyttäisin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti