Väsynyt

En mahda itselleni mitään, vaan huomaan kysyväni nykyiseltä klinikaltamme IVF-hoitojonojen pituutta.

Minulle vastataan, että vaikka IVF-hoitoihin päädyttäisiin jo ensikäynnillä, niihin on useamman kuukauden jono. Realistinen aika päästä hoitoihin on joskus klinikan kesälomien jälkeen.

Kyllähän olen sen tiennyt.
Että tulemme pääsemään hoitoihin vasta syksyllä.

Että tulevat kuukaudet tulevat sisältämään lähinnä sitä samaa autiota tyhjyyttä, kuin tähänkin asti.

Olen vain halunnut olla ajattelematta sitä.
Olen yrittänyt visioida toukokuuta. Keskittyä siihen, että silloin tapahtuu edes jotain.

Nyt tuijotan eteeni tyhjin katsein.
Annan saadun tiedon laskeutua ylleni ydinsäteilyn lailla, muuntaa soluja. 

Mustarastas tepastelee takapihalla syötävää etsien.
Pitäisi olla kevät, mutta se on kääntynyt kannoillaan.

Mitään konkreettista ei todellisuudessa tule tapahtumaan vielä kuukausiin.

Ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin ajatella tätä vaiheittain, keskittyä yhteen etappiin kerrallaan.

Ensimmäinen vaihe on käydä ensikäynnillä.
Toinen vaihe on käydä IVF-suunnittelukäynnillä.
Varsinaiset hoidot tulevat vasta myöhemmin.

En voi ajatella syksyä, en yksinkertaisesti pysty siihen.
Se avaisi eteeni niin valtavan railon, että putoaisin sinne enkä pääsisi pois.

Se tuntuu aivan järjettömän pitkältä ajalta.

Ajalta, johon mennessä luonto on ehtinyt empiä, herätä eloon, kukoistaa ja alkaa jälleen maatua.

Ajalta, johon mennessä olen jo lopullisesti mennyttä, hautautunut harmaan tomun alle.
Unohtanut, miksi ylipäänsä yritin.

Minun on ajateltava toukokuuta.

Illalla katson Yle Areenasta suosikkiurheiluani taitoluistelua.
Yhden luisteluesityksen musiikkina on Coldplayn Fix you.

"When you feel so tired, but you can't sleep.
Stuck in reverse." 

Siltä tämä tosiaan tuntuu.

Joku kelaa minua taaksepäin, toistan itseäni.
Elän samat hetket uudelleen ja uudelleen.
Samat ajatukset, tunteet, tapahtumat.

Kuin olisi päätynyt ikiliikkujan sisään.
Olen liikkeessä, joka ei etene lainkaan.
Kierteessä, joka ei pääty.

Kaikki, mihin yritän koskea, antaa myöten.
Seinät ympärillä loittonevat, rajat siirtyvät kauemmas.

Mikään ei ole pitävää, konkreettista, käsin tuntuvaa.
Sellaista, johon voisi horjuessaan nojata, heikolla hetkellä tukeutua.

Hetkittäin tekee mieli luovuttaa, päästää irti.
Antaa olla, heittää kaikki menemään.

Olen vain niin helvetin väsynyt tähän.

Ja tämä taitaa olla vasta alussa.