Ensikäynnin jälkeisenä yönä valvon ja mietin.
Minun pitäisi pystyä terveenä. Olla saamatta koronaa, nuhaa, influenssaa, vatsatautia.
Meidän molempien pitäisi. Kumpikaan meistä ei ole sairastanut yli kahteen vuoteen.
Entä suunniteltu viikonloppureissu toiseen kaupunkiin hotelleineen?
Voimmeko mennä, onko riski sairastua liian suuri?
Olin luullut, ettei terveydellä tai sairaudellani ole vielä kuukausiin mitään väliä.
Onko mahdollista, että tapahtui jokin virhe, ja menin hoitojonossa jonkun toisen edelle?
Ei pidä ajatella sitä, en ole vaikuttanut siihen itse.
Navan viereen on alkanut muodostua mojova mustelma. Onneksi tajusin kysyä, voinko pistää kaiken varalta irrotuspiikin välittömästi, jotta ovulaatio saataisiin tapahtumaan mahdollisimman pian.
Sitä kautta tämä kierto jäisi mahdollisimman lyhyeksi, jotta hoidot päästäisiin aloittamaan.
En halua, että meneillään oleva kierto venyy turhaan kehoni kuhnailun takia.
Lääkärin mielestä irrotuspiikki oli ihan hyvä idea, ei siitä mitään haittakaan olisi.
Pistin sen kotona liian hätäisesti, kovakouraisesti. Ensikäynnillä ja apteekissa oli mennyt yllättävän kauan, ja oli kiire töihin.
Nyt pistoskohtaan on leviämässä kaikesta päätellen pitkään parantuva tumma läikkä, jollaista ei aiemmin ole tullut. Mietin, tuleeko koko vatsani olemaan täynnä mustelmia sitten, kun Gonal-F-pistokset alkavat? Todennäköisesti.
Sentään ne ovat kuulemma helppoja ja kivuttomia pistettäviä, samanlaisia kuin irrotuspiikki Ovitrelle. Jarrupiikit ovat kuulemma monen mielestä ikäviä, niissä neula on tylpempi.
Minua ei väsytä yhtään, joten alan laskea päiviä.
Lasken ne uudelleen, ja vielä kerran.
Olen menossa käymään vanhempieni luona oletetun pistosviikon lopulla.
Kaikista maailman ajankohdista juuri silloin.
Onneksi kumpaakaan piikeistä ei tarvitse säilyttää jatkuvasti jääkaapissa.
Gonal-F-kynistä saa minun annostuksellani kuusi pistosta yhdestä piikistä, ja ne säilytetään avaamiseen asti jääkaapissa, mutta ensimmäisen pistoksen jälkeen huoneenlämmössä. Fyremadel säilytetään aina huoneenlämmössä.
Käymme äidin kanssa yhdessä ulkosaunassa, kun näemme. Aina.
Onko omituista, jos en tällä kertaa käykään?
Mutta miten selitän, miksi vatsani on täynnä useita monenkirjavia mustelmia?
Minun pitäisi pystyä terveenä. Olla saamatta koronaa, nuhaa, influenssaa, vatsatautia.
Meidän molempien pitäisi. Kumpikaan meistä ei ole sairastanut yli kahteen vuoteen.
Entä suunniteltu viikonloppureissu toiseen kaupunkiin hotelleineen?
Voimmeko mennä, onko riski sairastua liian suuri?
Olin luullut, ettei terveydellä tai sairaudellani ole vielä kuukausiin mitään väliä.
Onko mahdollista, että tapahtui jokin virhe, ja menin hoitojonossa jonkun toisen edelle?
Ei pidä ajatella sitä, en ole vaikuttanut siihen itse.
Navan viereen on alkanut muodostua mojova mustelma. Onneksi tajusin kysyä, voinko pistää kaiken varalta irrotuspiikin välittömästi, jotta ovulaatio saataisiin tapahtumaan mahdollisimman pian.
Sitä kautta tämä kierto jäisi mahdollisimman lyhyeksi, jotta hoidot päästäisiin aloittamaan.
En halua, että meneillään oleva kierto venyy turhaan kehoni kuhnailun takia.
Lääkärin mielestä irrotuspiikki oli ihan hyvä idea, ei siitä mitään haittakaan olisi.
Pistin sen kotona liian hätäisesti, kovakouraisesti. Ensikäynnillä ja apteekissa oli mennyt yllättävän kauan, ja oli kiire töihin.
Nyt pistoskohtaan on leviämässä kaikesta päätellen pitkään parantuva tumma läikkä, jollaista ei aiemmin ole tullut. Mietin, tuleeko koko vatsani olemaan täynnä mustelmia sitten, kun Gonal-F-pistokset alkavat? Todennäköisesti.
Sentään ne ovat kuulemma helppoja ja kivuttomia pistettäviä, samanlaisia kuin irrotuspiikki Ovitrelle. Jarrupiikit ovat kuulemma monen mielestä ikäviä, niissä neula on tylpempi.
Minua ei väsytä yhtään, joten alan laskea päiviä.
Lasken ne uudelleen, ja vielä kerran.
Olen menossa käymään vanhempieni luona oletetun pistosviikon lopulla.
Kaikista maailman ajankohdista juuri silloin.
Onneksi kumpaakaan piikeistä ei tarvitse säilyttää jatkuvasti jääkaapissa.
Gonal-F-kynistä saa minun annostuksellani kuusi pistosta yhdestä piikistä, ja ne säilytetään avaamiseen asti jääkaapissa, mutta ensimmäisen pistoksen jälkeen huoneenlämmössä. Fyremadel säilytetään aina huoneenlämmössä.
Käymme äidin kanssa yhdessä ulkosaunassa, kun näemme. Aina.
Onko omituista, jos en tällä kertaa käykään?
Mutta miten selitän, miksi vatsani on täynnä useita monenkirjavia mustelmia?
Törmäsin ikävästi pöytään kotona?
Sellaiseen kahdeksankulmaiseen?
Itse asiassa monta kertaa?
Äidille hoidoista kertominen ei ole vaihtoehto.
Se ei vain yksinkertaisesti ole.
Ehkä minulla on silloin migreeni, enkä voi mennä saunaan.
Ajattelen ystävää, jolle laitoin heti käynnin jälkeen viestin.
Hän vastasi itkeneensä ilosta puolestani.
Itse olen ollut suurimman osan ajasta lähinnä pölläsmystynyt. Hämmentyneen malttamaton.
Toisaalta osa minusta pelkää, että jostain syystä koko juttu peruuntuu, ja tämä kaikki viedään pois.
Seuraavana päivänä ilmoitan vauvan saaneelle työkaverille voivani tulla käymään kylässä.
Hänen kutsustaan on jo jonkin aikaa, mutten tähän asti ole ollut lainkaan varma, kykenenkö siihen.
Olen lähinnä venyttänyt asiaa ja yrittänyt keksiä hyviä tekosyitä, miksi en voi vieläkään tulla.
Nyt tuntuu siltä, että voisin mennä katsomaan vauvaa.
Se ei tule olemaan helppoa, mutta sentään koen voivani yrittää.
Minullakin toivoa.
Ja se on lähempänä, kuin kuvittelinkaan.
Se on äkkiä ilmestynyt jostain, ja liimaantunut kärpäspaperin lailla tiukasti kiinni ihooni, jonka alla innostus kuplii ja pirskahtelee. Saa sydämen hakkaamaan nopeammin, kuin kevään löytäneenä.
Jotain tapahtuu jo aika pian.
Jotain ihan erilaista, kuin ennen.
Vaikka minun oli annettu ymmärtää, että pääsemme jonojen takia hoitoihin aikaisintaan elokuussa.
Lakkosählingin takia olin itse pitänyt realistisena vaihtoehtona pikemminkin syyskuuta.
Katselen paperipinoa, jonka saimme mukaan poliklinikalta.
Se auttaa muistamaan, ettei tämä kaikki ollut pelkkää toiveunta.
Sellaiseen kahdeksankulmaiseen?
Itse asiassa monta kertaa?
Äidille hoidoista kertominen ei ole vaihtoehto.
Se ei vain yksinkertaisesti ole.
Ehkä minulla on silloin migreeni, enkä voi mennä saunaan.
Ajattelen ystävää, jolle laitoin heti käynnin jälkeen viestin.
Hän vastasi itkeneensä ilosta puolestani.
Itse olen ollut suurimman osan ajasta lähinnä pölläsmystynyt. Hämmentyneen malttamaton.
Toisaalta osa minusta pelkää, että jostain syystä koko juttu peruuntuu, ja tämä kaikki viedään pois.
Seuraavana päivänä ilmoitan vauvan saaneelle työkaverille voivani tulla käymään kylässä.
Hänen kutsustaan on jo jonkin aikaa, mutten tähän asti ole ollut lainkaan varma, kykenenkö siihen.
Olen lähinnä venyttänyt asiaa ja yrittänyt keksiä hyviä tekosyitä, miksi en voi vieläkään tulla.
Nyt tuntuu siltä, että voisin mennä katsomaan vauvaa.
Se ei tule olemaan helppoa, mutta sentään koen voivani yrittää.
Minullakin toivoa.
Ja se on lähempänä, kuin kuvittelinkaan.
Se on äkkiä ilmestynyt jostain, ja liimaantunut kärpäspaperin lailla tiukasti kiinni ihooni, jonka alla innostus kuplii ja pirskahtelee. Saa sydämen hakkaamaan nopeammin, kuin kevään löytäneenä.
Jotain tapahtuu jo aika pian.
Jotain ihan erilaista, kuin ennen.
Vaikka minun oli annettu ymmärtää, että pääsemme jonojen takia hoitoihin aikaisintaan elokuussa.
Lakkosählingin takia olin itse pitänyt realistisena vaihtoehtona pikemminkin syyskuuta.
Katselen paperipinoa, jonka saimme mukaan poliklinikalta.
Se auttaa muistamaan, ettei tämä kaikki ollut pelkkää toiveunta.
Pieni avautuminen. Osa 1.
VastaaPoistaKävin loppuvuodesta 2016 yksityisen klinikan hoitajan kanssa keskustelemassa hedelmöityshoidoista itsellisenä. Pian tämän jälkeen varasin ekan ajan samaisen klinikan lääkärille. Lääkärin kanssa keskusteltiin tilanteestani, hoitopolusta ja lakiasioista. Itsellisesti lasta yrittävän on käytävä psykologilla keskustelemassa lapsitoiveesta ja saada "lupa" edetä asiassa. Tapasin psykologin kahdesti 1/2017 ja sain luvan.
1/2017 oli seuraava tapaaminen lääkärin kanssa, tehtiin kohdun ja munasarjojen ultraäänitutkmus. Odotin normaalia tulosta, mutta kohdun seinämästä löytyikin adenomyosipesäke. Onneksi se ei yltänyt endometriumin läheisyyteen eikä täten vaikuttaisi raskautumiseen. Lisäksi oikeasta munasarjasta löytyi 37x36mm endometriooma, eli kysta. Lääkärillä heräsi epäily endometrioosista.
Koko ikäni olen kärsinyt kovista kuukautiskivuista, mutta ikinä ei kukaan ole sanallakaan maininnut endometrioosia. Heräsi katkeruus minua aikaisemmin hoitaneita lääkäreitä kohtaan.Jos olisin osannut epäillä endometrioosia, olisin varmasti miettinyt lapsen yrittämistä paljon aikaisemmin.
Sain lääkäriltä ohjeen mennä seuraavan kierron alussa verikokeeseen, jossa mitattiin mm. AMH, jonka arvo kuvaa munarakkuloiden määrää.
2/2017 kävin labrassa AMH oli tällöin 1.4, eli normaali mutta melko matala. Varmuuden vuoksi sain lähetteen tarkempiin tutkimuksiin.
Tutkimuksissa ei onneksi löytynyt viitteitä syövästä, mutta tarkempi ultraus paljasti että endometrioosikiinnikkeitä oli runsaasti. Ehkä tässä syy tuleviin ongelmiin.
Lääkäri kuitenkin suositteli, että ensin tehtäisiin hedelmöityshoito ja vasta myöhemmin tarvittaessa endometrioosihoito (leikkaus)
Endometrioosin takia hedelmöityshoitoklinikan lääkäri suositteli siirtymistä suoraan IVF-hoitoon inseminaation sijasta.
Neljän tuloksettoman hoidon jälkeen, jossa ei siis päästy kertaakaan alkionsiirtoon asti, lääkäri otti puheeksi lahjoitetut munasolut. Lahjoitettujen munasolujen käyttö oli alkuun ajatuksena vieras. En ollut hoitoihin lähtiessäni ajatellut ettei omasoluhoidot onnistuisi. Tässä vaiheessa rahaa hoitoihin oli jo mennyt paljon ja tiesin että hoito lahjoitetuilla munasoluilla on vielä kalliimpi kuin IVF/ICSI-hoito
Tässä kohtaa olin kokenut sen verran surua ja pettymystä ensimmäisen klinikan katon alla että en pystynyt enää palaamaan sinne. Vaihdoin toiseen yksityiseen klinikkaan ja siihen päätökseen olen ollut todella tyytyväinen.
Pieni avautuminen. Osa 2.
VastaaPoistaEnsikäynti uudella klinikalla. Suunniteltiin vielä yksi omasoluhoito (tämän olisi kyllä voinut jättää tekemättä) mutta minut laitettiin myös heti lahjasolujonoon.
Koska seuraavaksi oli kyseessä lahjamunasoluhoito oli käytävä uudestaan psykologin juttusilla. Kaikki ok sen kanssa.
Odottelin siis lahjoitettua munasolua. Klinikan jonotilanne oli 3/2018 noin 6kk. Ei kestänyt kuin 3kk kuin soitto tuli klinikalta että oli löytynyt sopiva luovuttaja. Sain aikaa miettiä asiaa muutaman päivän jonka jälkeen hyväksyin luovuttajan.
8/2018 Munasoluluovuttajan hoito. Munasoluja tuli 8kpl joista 4 icsattiin ja 4 hedelmäitettiin maljalla (ivf) Neljä hedelmöittyvät ja lähtivät jakautumaan. Kaksi alkiota selvisi mutta vain toinen oli tarpeeksi hyvälaatuinen, jotta se voitaisiin pakastaa.
Yksi alkio. toki hieno asia mutta samalla olin hajalla. En voinut uskoa että vaikka minä en tässä kohtaa ollut osa hoitoa niin saldo oli silti vain yksi rupunen alkio. Menetin uskoni. En enää osannut uskoa etä minusta tulisi jonain päivänä äiti.
otin aikalisän. tein opintoni loppuun, matkustin. Yritin kerätä itseni.
Pakastetusta alkiosta on maksettava klinikalle vuosittainen säilytysmaksu. Ajattelin että vaikka maksu on pieni, ottaen huomioon ne useat kymppitonnit mitkä olin hoidoista jo maksanut, niin en maksa hoidoista yhtään enempää kuin on pakko. Ja koska kesä teki tuloaan, päätin käydä hakemassa alkion kyytiin ja hoitaa asian lopullisesti loppuun.
5/2019 elämäni ensimmäinen alkionsiirto. Pieni valopilkku ultraäänimonitorilla, kun alkio siirrettiin kohtuuni.
Kuusi päivää alkionsiirrosta tein elämäni ensimmäisen raskaustestin. Ja se näytti plussaa. Uskomatonta!
Minun oli vaikea uskoa että olin vihdoin raskaana. Pelkäsin keskenmenoa niin paljon etten osannut edes iloita.
Synnytys käynnistettiin ajassa 40+4, lopulta jouduin kiireelliseen sektioon. Poika tuli 💙
Vauva oli 3kk ikäinen kun minut laitettiin uudestaan jonoon, ikääkin oli jo 41v.
3/2021 Kymmenen kuukauden odotuksen jälkeen tuli soitto klinikalta, heillä oli minulle uusi luovuttaja.
4/2021 alkoi lahjoittajan hoito ja saldona tällä kertaa 1 top-alkio, 2 hyvää alkiota ja 1 rupunen alkio. Mikä helpotus en ollut vain yhden alkion varassa.
6/2021 kävin alkionsiirrossa ja viisi päivää myöhemmin tein testin, ja plussaa näytti.
En tiedä miksi kerron tämän, kai siksi että toivoa on. 💙
Kiitos paljon tarinasi jakamisesta, tämä todella muistuttaa siitä, että toivoa on! Vaikka jatkuvaa tasapainoiluahan tämä omallakin kohdalla on sen välillä, kuinka paljon toivoa uskaltaa näihin hoitoihin laittaa, ja kuinka paljon yrittää vain lähinnä suitsia sitä, pysytellen maltillisena, varautuen kaiken varalta lähinnä pettymyksiin.
PoistaVoin uskoa, että tunne oli musertava, kun sait kuulla ennen ensimmäistä alkionsiirtoa, että pakkaseen asti oli selvinnyt vain yksi alkio kaiken sen rumban jälkeen. Tämä on kuitenkin hyvä osoitus siitä, ettei välttämättä tarvita, kuin vain se yksi!
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. :)