Yhteenveto: Ensimmäinen kolmannes

Tiivistelmä: Pitkään jatkuneen täydellisen epäuskon ja lamaannuttavan pelon jälkeen olen alkanut edetä ajatuksissa pikkuhiljaa sitä kohti, että mitä jos vauva ei kuolekaan, vaan elää.

Yleisfiilis: Suuren osan ajasta äärimmäisen epätodellinen, hämmentynyt ja huolestunut. Sen ei ehkä olisi pitänyt tulla varsinaisesti yllätyksenä kaikkien viimevuotisten tapahtumien jälkeen, mutta se tuli. Ainoa vaihtoehto oli mennä kliseisesti hetki kerrallaan, selvitä aina seuraavaan päivään ja seuraavaan ultraan asti.

Vasta ihan viime aikoina olen huomannut asunnon ostamisesta aiheutuneiden kiireiden sysäämänä vapautuneeni jäykimmistä lukoista. Pystyn puhumaan raskaudesta tuntematta itseäni elokuvaroolin näyttelijäksi, ja jonkin verran lapsestakin. Silti ensi vuosi ja siellä häämöttävä tuleva tuntuvat edelleen hyvin kaukaisilta ja absurdeilta, eivät konkreettisilta lainkaan. Tilannetta ei varsinaisesti helpota lähtöasetelma parisuhteemme näkökulmasta.

Oireet: Ainoa selkeä oire ennen positiiviista raskaustestiä (4+2) oli nännien arkuus, jonka olin kuvitellut johtuvan tälläkin kertaa Teroluteista, kuten aiemminkin. Arkuus on jatkunut näille päiville asti, ja tuntuu ainoastaan suoraan nännejä koskettaessa, ei muuten. Ja pelkästään nänneissä, ei rinnoissa.

Ajankohtien 4+0 ja 6+2 välissä tuntui jonkinlaisia satunnaisia menkkamaisia jomotuksia, joissa oli jotain hiukan erilaista. Kuin krampit olisivat olleet "syvemmällä" sisällä, kuin aiemmin. Huomasin myös muutamia kertoja vatsan turvotusta iltaisin, vaikka edellisestä syömisestä oli kulunut tuntikausia.

Kesähelteiden aikaan sain kaksi (5+5 ja 6+1) erikoista yöllistä kipukohtausta, jotka saivat pelkäämään keskenmenoa vielä entistä enemmän, jos mahdollista.

8+2 ja siitä erityisesti pari kolme viikkoa eteenpäin tunsin korostunutta Nälkää, joka iski sekunneissa. Pitkä syömättömyys ei kuitenkaan aiheuttanut minkäänlaista heikkoutta, pahoinvointia tai huimausta. Olin vain korostuneen nälkäinen niin kauan, kunnes sain ruokaa.

Muita melko olemattomia oireita ovat olleet lähinnä omituinen alapään "pehmeys" ja silloin tällöin lisääntynyt valkovuoto. Tihentynyt pissahätä on tullut tutuksi etenkin viimeisen kuukauden aikana.
Kun ensimmäinen kolmannes alkoi lähestyä loppuaan, sain vasemmalle puolelle kehoa mystisiä polvi- ja alaselkäkipuja, jotka ikävä kyllä jatkuvat edelleen (ks. kohta Kivut).

Mieliala: Suuren osan ensimmäisestä kolmanneksesta olin sekaisin huolesta. Yritin parhaani mukaan valmistautua huonoihin uutisiin. Tasapainoilin horjuvasti vastaheränneen, ennenkokemattoman suuren toivon ja raastavien pelkojen välissä, tietämättä, mitä ajatella.

Mieli pyrki suojaamaan itseään, ja kestikin todella pitkään sisäistää raskauden olevan ylipäänsä millään tasolla totta. Ensin vähemmän ahdistuneet hetket olivat vain pieniä välähdyksiä, mutta vähitellen niitä alkoi tulla enemmän. Nyt niitä on jo päivissä yleensä enemmän kuin huolta, vaikka tuleva rakenneultra jännittää hurjasti. Korostunutta itkuherkkyyttä, kiukkuisuutta tai vastaavanlaisia rajuja mielialanmuutoksia tai ylitunteellisuutta ei ole ollut.

Mieliteot: Ei minkäänlaisia, missään vaiheessa.

Korostuneet aistit: Nope. Vaikka niitä ja muita aistierikoisuuksia olisi mielenkiintoisia kokea. Kerran haistoin avatun suklaalevyn sohvapöytämme laatikon läpi, mitä en (ainakaan hyvällä mielikuvituksella) ehkä yleensä tee. Siinäpä se.

Kehon muutokset: Vatsa on kasvanut hiljalleen, ja erottuu oman arvion mukaan etenkin istuessa ja tiukkaa paitaa käyttäessä, myös löysemmilläkin vaatteilla jonkin verran. Painoa on tullut lisää mittausten mukaan maksimissaan kilon verran, jos sitäkään. Rinnat eivät pettymyksekseni ole juurikaan vielä kasvaneet, vaikka varaa ehdottomasti olisi.

Kivut ja kolotukset: Ensimmäisen kolmanneksen viimeisellä viikolla aloin herätä aamuisin siihen, että vasempaan polveen sattuu järjettömän paljon, kuin koko polvi olisi tulessa. Monet niveleni, myös polvien, ovat aina olleet löysät ja alttiita menemään pois paikoiltaan, mutta polvi ei ole vaivannut millään tavalla noin 15 vuoteen. Epäilen, että raskauden löystyttäessä niveliä polvi menee öisin nukkuessa jonkinlaiseen virheasentoon. Samalla puolella alaselässä on viime päivinä tuntunut ilkeää vihlontaa, erityisesti istuutuessa ja noustessa ylös istumasta.

Parhaat hetket: Ensimmäinen positiivinen raskaustesti. Se oli hetki, jota en koskaan unohda. Ensimmäinen varhaisultra yksityisellä, kun näki, että siellä tosiaan on elämää. Yleisesti ottaen kaikki ultraäänet, joissa järjetön huoli on (vaikkakin hetkellisesti) väistynyt.

Ystäviltä saadut viestit. Työkavereille kertominen, koska heiltä koen saaneeni paljon lämpöä. Ylipäänsä kenelle tahansa kertominen, sillä se saa joka kerta itsenikin käsittämään paremmin, mitä tapahtuu.

Heikoimmat hetket: Ensimmäisina kahtena kuukautena ei juuri mitään muuta ollutkaan, kuin heikkoja hetkiä toisensa perään, huolen kovertaessa heiveröistä toivoa reikäjuustoksi. Myös ne hetket, kun on iskenyt kunnolla tajuntaan, ettei tämä ole innoissaan olevan tavanomaisen pariskunnan tavanomainen, iloisen yhteinen odotus, kuten esimerkiksi positiivisesta raskaustestistä Miehelle kertoessa.

Mieleen jäi myös viimeisin neuvolakäynti, jolla selvisi, että vaikka puhelimessa oli kerrottu sokerirasituksen tulosten olleen ihan hyviä ja viiterajoissa, todellisuudessa tunnin paastoarvo oli ollut melko lähellä viitearvon ylärajaa. Huolettaa, saanko raskausdiabetes-diagnoosin ja miten se vaikuttaa vauvaan ja loppuraskauteen.

Suurimmat huolenaiheet: Näitähän riittää loputtomiin. Mitä jos vauvalle tapahtuu (raskauden aikana tai sen jälkeen) jotain, mitä jos minulle tapahtuu jotain, mitä jos Miehelle tapahtuu jotain. Miten tämä kaikki tulee käytännössä vaikuttamaan parisuhteemme, ja miten se kestää vauva-arjen niistä lähtökohdista, joista olemme tähän lähteneet.

Jos puhutaan konkreettisista huolenaiheista juuri nyt, niin ehkä tuo edellämainittu raskausdiabetes. Ja tietysti suuressa määrin se, onhan tulevassa rakenneultrassa kaikki hyvin. Esimerkiksi synnytystä en osaa vielä erityisesti murehtia, se tuntuu tässä vaiheessa ajatuksena suoraan sanottuna äärimmäisen kaukaiselta.

Kenelle kerrottu: "Sisimmälle" lähipiirille ja minun työkavereilleni, ei muille.

Parisuhteen tila: Tiettyjä ilmiselviä lukkoja lukuunottamatta ihan hyvä. Puhumme suht luontevasti raskaudesta, mutta emme vauvasta tai ensi vuodesta. Talon ostaminen on tuonut mukanaan paljon yhteistä keskusteltavaa, mietittävää ja myös konkreettista tekemistä, kuten koko etsimisprojektin aloittaminenkin aikanaan teki. Viime aikoina molempien ajatukset ovat olleet tiivisti tulevassa remontissa, jota yhdessä suunnittelemme, ja jonka käytännön asioita organisoimme.

Seksi: Tuntuu hyvältä, eikä ole teknisesti mitenkään hankalampaa. En koe olevani erityisen kaunis tai viehättävä, mutta en ruma tai luotaantyöntäväkään. Mies on silmissäni haluttava ja kostuminen on yhtä nopeaa, ellei nopeampaa kuin ennenkin. Orgasmit ovat vähintään yhtä voimakkaita. Kaikenlainen nännien koskeminen tuntuu enemmän ja paremmalta kuin ennen. Ei satu liikaa, vaan juuri sopivasti.

Yllättävintä tähän asti: Ehdottomasti se, miten oireeton alkuraskaus voi olla, vaikka kaikki olisi hyvin. Se pääsi hämmentämään ja säikäyttämään. Toinen asia, mikä on todella yllättänyt, on erilaisten huolten määrä ja miten suuria vaikeuksia niitä on sivuuttaa, vaikkei edes mitään erityistä aihetta huoleen ole ilmennyt (paitsi se yksi kohonnut sokerimittausarvo). En myöskään osannut etukäteen aavistaa, miten vaikeaa ja hidasta tulisi olemaan sisäistää olevansa raskaana. Tämä liittyy varmasti edellämainittuihin huoliin.

Vörttii: OviaPrecnancyn valitseminen ekstrajokeri-raskaussovellukseksi. Sen tarjoamat kokoanalyysit vauvasta (kokoluokissa fruits/vegetables, Parisian bakery, fun & games, weird-but-cute-animals) ovat hauskoja. Tarpeeksi hämäriä ja kaukaisia, että pystyn ne ajatuksellisesti sulattamaan, mutta samaan aikaan konkreettisia ja niin koukuttavia.

Toiveet ja mietinnät tulevasta: En osaa toivoa muuta, kuin että vauva voisi jatkossakin hyvin ja raskaus jatkuisi. Jos niin tulee käymään ilman suurempia haasteita, aina parempi. Kuitenkin ajattelen itse kestäväni mitä tahansa, kunhan vauvalla olisi kaikki esimerkiksi tulevassa rakenneultrassa hyvin.

Noin muuten tulevasta on mielessä, että toivottavasti saisimme tämän vuoden puolella muuttaa uuteen kotiin. Se on kuitenkin näiden muiden toiveiden rinnalla täysin toissijaista.