Kun vuosia sitten aloin jostain syystä kiinnostua tahattomasta lapsettomuudesta (vielä onnellisen tietämättömänä siitä, miten se omaan elämään tulisi linkittymään), ensimmäiset aiheeseen liittyvät blogit, jotka löysin, olivat sarjakuvablogit Meinasin kaatua ja Maailma mustavalkoinen.
Molempien piirrokset pysäyttivät minut silloin ja pysäyttävät edelleen, suosittelen lämpimästi tutustumaan. Ne tekevät todeksi sen vanhan tosiasian, että joskus kuva tosiaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Jostain syytä erityisesti tämä piirros jäi niiltä ajoilta mieleeni.
Muistan jo silloin pohtineeni olevan uskomatonta, miten syvälle minuuteen lapsettomuus voi porautua.
Tuntui lohduttomalta, että joku voi olla niin syvällä surussa, että näkee omenapuutkin ympärillään onnistujina.
Lapsettomuus voi pakottaa ihmisen polvilleen, ja painaa vielä siitäkin alemmas.
Se voi taivuttaa kumartumaan yhä syvemmälle, kunnes jokainen lihas on äärimmilleen jännittynyt.
Se voi istua niin painavana päällä, että poski litistyy jo maata vasten ja henkitorvi alkaa painua kasaan.
Vaikka tunnen alkavani jo vähitellen taipua, en ole vielä lähelläkään siellä asti.
Mutta joku muu on.
Olen huomannut, että joissain lapsettomuusblogeissa postaukset loppuvat positiiviseen raskaustestiin tai pian sen jälkeen. Joko niin, että kirjoittaja suoraan ilmoittaa blogin päättyvän, tai sitten blogi vajoaa vähitellen hiljaisuuteen, kun kuukaudet ilman postauksia vaihtuvat vuosiksi.
Välillä raskausuutista ei kuulu, mutta ei kuulu mitään muutakaan. Lukijat jäävät ihmettelemään, mitä kirjoittajalle tapahtui, tuliko hän raskaaksi vai saiko vain tarpeekseen blogista. Kenties seuraajat käyvät vielä kommentoimassa ja kyselemässä, mitä kuuluu, saamatta koskaan enää vastausta.
Jokaisen tulisi lakata kirjoittamasta silloin, kun se oikealta tuntuu. On täysin ymmärrettävää haluta lopettaa lapsettomuusblogin pitäminen raskaaksi tultuaan. Silti välillä äkillinen loppu tuntuu pahalta. Jaahas, näköjään taas yksi seuraamistani blogeista katoaa, tai ainakin postaustahti harvenee.
Kuin välittömästi raskaaksi tultuaan astuisi jonnekin mystiseen paikkaan, jossa entistä ei enää ole. Tunne, josta itse voi vain haaveilla.
En voi etukäteen varmaksi tietää, mitä omasta blogistani ajattelisin, jos tulisin raskaaksi.
Mutta yksi asia on varma. Tapahtuipa mitä tahansa, minä en vain katoa.
Olen täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti