sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Surullisten ihmisten talo

Istun mukavassa nojatuolissa odotusaulassa, jonka useille sohville on aseteltu keväisen vihreitä koristetyynyjä.

Oletteko huomanneet, että tärkeissä, elämää jollain tavalla määrittävissä hetkissä sitä kiinnittää huomiota yksittäisiin asioihin, kuten esimerkiksi radiosta kuuluvaan musiikkiin?
Ikään kuin sillä voisi olla välitettävänä jokin viesti universumilta. 

Tämä (tottakai suunnittelematta raskaana olevan) Ellie Gouldingin kappale taitaa kertoa lähinnä uskomattomasta seksistä kahden ihmisen välillä. "Touch me like you do. What are you waiting for?"

Tässä istun ja odotan saavani tietoa siitä, onko välisestämme (tällä hetkellä vähemmän uskomattomasta) seksistä ylipäänsä hyötyä.

Mitä toivoisin kuulevani?

Ehkä eniten toivon, että lääkäri keksii pienen ongelman minusta, johon on olemassa helppo ja yksinkertainen ratkaisu. Esimerkiksi että jotkin arvoni ovat liian alhaiset, mutta niihin löytyy vastaus tietystä lisävitamiinista. En edes tiedä, onko se mahdollista.

Eniten pelkään luonnollisesti sitä, että jokin on todella pahasti pielessä.

En myöskään lähtökohtaisesti toivo, ettei hän löydä yhtäkään ongelmaa. Ei mitään, mikä voisi olla toisin. Tähän ei ole oikein rationaalista selitystä, sillä sehän olisi hyvä uutinen.
Vai olisiko?

Koska mikä ikinä minussa onkaan hyvin, se ei selvästi riitä.
Ja jos ongelma ei ole minussa, se voi olla Miehessä, ja sitä en halua.

Odotusaulaan kävelee arviolta 35-vuotias nainen. Hän istuu yhdelle laadukkaalta vaikuttavista sohvista, juuri siihen ainoaan kohtaan, jossa hän on selin minuun emmekä näe toisiamme ollenkaan.

Naisesta huokuu tietynlainen surumielisyys, vai kuvittelenko vain?
Samanlainen kireys ja harteilla lepäävän taakan paino, kuin pariskunnasta neuvontatiskin edessä.

Sekö tämä paikka on, surullisten ihmisten talo?

Muutaman hetken päästä naisen luokse tulee hoitaja tai lääkäri, joka tervehtii häntä lämpimän sydämellisesti: "No hei, pitkästä aikaa!" Kuin he olisivat tunteneet jo vuosia.
Kuinkahan kauan nainen on täällä käynyt, ja miksi käynneissä on ollut tauko?

Minun lääkärilläni on miellyttävän pehmeä ääni ja rauhalliset liikkeet.
Hän ei ole lukenut etukäteen vaivalla täyttämääni esitietolomaketta, vaikka tällä tuntihintalla luulisi.

Kova, kylmä esine liikkuu sisälläni. Munarakkuloiden määrä ei ole hiipumassa, vaan niitä on paljon.
Itse asiassa niitä on liikaa.

PCO, lääkäri kirjoittaa yhdistelmän paperille eteeni.
Munarakkuloita on niin paljon, ettei ovulaatiota välttämättä tapahdu, ainakaan joka kierrossa.

Ovulaation oireet voivat olla selkeät ja testi positiivinen, mutta kohonnut LH-hormonin pitoisuus voi johtua myös rakkuloiden suuresta määrästä, ei tulevasta ovulaatiosta. Ja vaikka ovulaatio tapahtuisi, toinen ongelma on, että koska munarakkuloita on liian paljon, välttämättä yksikään niistä ei ehdi kypsyä valmiiksi hedelmöittymistä varten. 

Lääkärin mielestä kilpirauhasarvoni olisi hyvä tarkistaa, kaiken varalta. Voin syödä Letrozol-nimisiä tabletteja kierron alkupuolella viiden päivän ajan. Niiden tulisi tehostaa munarakkuloiden kypsymistä. Tämä ovulaation induktioksi kutsuttu hoito voidaan halutessani toteuttaa jo seuraavassa kierrossa. Voimme hyvin myös jatkaa yrittämistä ilman hoitoa.

Jatketaan yrittämistä lääkeavulla tai ilman, yhdyntöjä kannattaa ajoittaa lähinnä positiivisen ovulaatiotestin ajankohtaan ja sen jälkeisiin pariin päivään. Tätä aiemmista päivistä ei liene hyötyä, koska kuukautiskiertoni on pitkä ja ovulaatio ajoittunee normaalia myöhempään ajankohtaan.
Pienestäkin painonpudotuksesta voi olla hyötyä monirakkulaisten munasarjojen osalta, vaikkei sille muuten olisi selkeää tarvetta.

Parkkipaikalla mietin, mitä minun tulisi nyt tuntea.
Pitäisikö tämän itkettää, tämähän on huono uutinen?

En tiedä onko se väärin, mutta selkeimpänä pintaan nousevista ensitunteista erottuu helpotus.

Viimeinkin. 
Jokin selittävä tekijä jo pitkään selittämättömästi kalvanneelle tunteelle, ettei kaikki ole kunnossa.
Ei tosiaan ole.

"Don't you worry about a thing", kehottaa radio.
En taida pystyä lupaamaan ihan sellaista.

4 kommenttia:

  1. Yritin jo aiemmin kirjoitella tähän, mutta nähtävästi epäonnistuin, yritänpä siis uudestaan.

    Kiitos kirjoituksestasi. Täällä kohtalontoveri diagnoosin suhteen. Kävin tällä viikolla yksityisellä gynellä ja gyne totesi toisen munasarjan kohdalla "lievä PCO" ja toisen munasarjan lukema oli myös korkea, mutta diagnoosin raja ei ylittynyt. Tieto oli alkuun helpottava, sillä olin aivan varma, ettei kaikki ole hyvin, kun raskaus ei ole alkanut ja kierto on muutenkin ollut outo. Nyt viikonloppuna tunne on muuttunut suruksi ja epätoivoksi, olen yrittänyt etsiä tiedonmurusia Googlesta.
    Minulle gyne ei edes ehdottanut lääkitystä, ensin pitäisi kuulemma miehen siemenneste testata. Mies hieman kavahti tätä tietoa. Voi kunpa asiat etenisivät ja pääsisi kunnolla yrittämään, tämänhetkinen tilanne tuntuu vain ajan haaskaukselta.

    Tsemppiä teille! Täytyykin ottaa blogisi seurantaan ja käydä lukemassa kuinka asiat etenevät :)

    -Lili

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lili! Kuulostaa tutulta, itselläkin ensimmäiset päivät menivät googlettaessa.. Onkin todella tervetullutta päästä jakamaan ja vertailemaan kokemuksia.

      En tosiaan tiedä johtuiko nopea lääkityksen tarjoaminen kohdallani siitä, että molemmissa munasarjoissa PCO-tilanne oli selkeä ja "tarpeeksi huono" siihen, vai johtuiko se siitä, että lääkäri vaikutti yleisestikin ottaen toiminnan ihmiseltä.

      Kuulostaa hyvin ymmärrettävältä, että puolisosi kavahti ajatusta spermanäytteestä. Onhan se jo itsessään iso askel ja ajatusmuutos sitä kohti, että asiaa joudutaan selvittämään vielä lisää. En edes uskalla ajatella, mitä meidän kohdalla Mies olisi siitä tuumannut..

      Molemmat kommenttisi tulivat perille, julkaisin niistä tämän viimeisimmän. Ei kannata ihmetellä, jos oma kommentti ei tule heti näkyviin, se johtuu kommenttien tarkistustoiminnosta, joka on minulla käytössä roskapostin yms. mainoskommenttien takia. :)

      Toivon kovasti, että teillä asiat selviäisivät mahdollisimman pian. Tsemppiä myös sinne ja kiva, että jäät seuraamaan!

      Poista
  2. Onko loukkaavaa että ensimmäiseksi mulle tuli mieleen ajatus onnitella, kun syy raskauden viivästymiseen (todennäköisesti) löytyi? Sitten kun hetki meni ohi, tuntui onnittelu tökeröltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelu tuntuisi kieltämättä erikoiselta, kun asiaa tarkemmin ajattelee. Mutta uskon ymmärtäväni, mitä tarkoitat sillä, että ensimmäinen spontaani ajatus oli onnitella. Eihän omakaan ensimmäinen tuntemukseni ollut mikään musertava suru, vaan helpotus. Mutta kuten edellä kommentoineella Lilillä, myös itsellä surunkin tunteita on tullut alun jälkeen mukaan.

      Itse asiassa pari ystävääni on vilpittömän hyvää tarkoittaen sanonut, että "onneksi ei ollut mitään vakavampaa" tms, minkä voin hyvin allekirjoittaa. Asiat ovat niin suhteellisia. Onhan mahdollista, että esimerkiksi jollekulle vuosia selittämättömästä lapsettomuudesta kärsineelle tällainen lopputulema voisi olla jopa toivottava epätietoisuuden sijasta.

      Kiitos, kun kommentoit, tämä herätti minussa paljon ajatuksia.

      Poista