lauantai 17. huhtikuuta 2021

Party time!

Vessan kelmeässä valossa näkyvät nainen ja hänen aseensa. Ovulaatiotesti ja testauslaite.
Kätevän pieni vaaleanpunainen pahvimuki, joita myytiin 20 kappaleen pakkauksissa.

Vasta kaupasta kotiin tullessani huomasin, että mukien toisella puolella lukee "Party time!".
Tarvitseeko siitä sanoa enempää?

Tällä kertaa saan ovulaation kiinni vaivattomasti. Laitan Miehelle viestin töihin, jotta hän tietää.
Viesti tuntuu yksinkertaisemmalta, kuin asian ääneen sanominen, joka sekin on toisinaan jo helpompaa.

Silti välillä on hämmentävää, millä tavalla tietyt sanat voivat jäädä ilmaan roikkumaan, vaikka tilasta tuntuu kadonneen happi kokonaan. Suussani maistuu erikoinen sekoitus syyllisyyttä, toivoa, surua, halua ja nöyryytystä. Kokonaismaku on kitkerä, mutta nielen sen silti.

Olo on jollain tapaa epätodellinen. Tuntuu absurdilta tietää, että vaikka kaikki ovulaation merkit tuntuvat juuri tälläkin sekunnilla kehossani ja pitelen kädessäni hymynaamaista testiä, on silti hyvin mahdollista, ettei ovulaatiota tapahdu.

Se, mitä näen, koen ja tunnen, ei välttämättä ole totta. Kuin ovulaatio olisi minua pitkään seurannut kummitus, josta kaikki aikuiset sanoisivat, ettei sellaisia ole olemassakaan.

"Ovulaation merkit voivat johtua vain kohonneesta hormonitasosta", lääkäri sanoi.
Vähän kuin olisi koko päivän ajan ollut kauhea nälkä ja illalla joku toteaisi, ettei se tunne ole nälkää koska juuri äskenhän söit. Eikä itse muistaisi tätä lainkaan. Ja minä kun olin erehtynyt ajattelemaan, että sentään ovuloin, koska ovulaatiotestit ovat positiivisia. Ehei, sehän olisi liian yksinkertaista!

Luen monirakkulaisista munasarjoista (PCO) ja niihin usein liittyvästä monirakkulaisten munasarjojen oireyhtymästä (PCOS). Lääkäri ei diagnosoitunut minulla varsinaista oireyhtymää, ainoastaan monirakkulaiset munasarjat ultraäänen perusteella.

Hän vaikutti olevan ratkaisukeskeinen toiminnan ihminen, jota tavallaan arvostan. Munasarjasi ovat tällaiset ja sille voidaan tehdä tämä toimenpide. Mitä sitä turhaan vatvomaan, kohti seuraavaa askelta! Ymmärrykseni mukaan ovulaation induktio on joka tapauksessa tyypillinen ensimmäinen hoitomuoto, oli kyseessä PCOS tai pelkkä PCO.

Silti mitä enemmän luen, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että kärsin PCOS:sta.

Pitkittynyt kierto? Siitä lähtien, kun jätin e-pillerit pois, kiertoni on ollut 31-36 päivää.

Aikuisiän akne? On pikkuhiljaa alkanut löytyä e-pillereiden lopettamisen jälkeen. Ne pitivät ihoni pitkään kunnossa.

Yksi selkeimmistä oireista on liikakarvoitus. Olen nyppinyt yksittäisiä tummia karvoja navan ja nännipihojen ympäriltä teini-ikäisestä lähtien, asiaa sen kummemmin ajattelematta.
Nyt tuntuu naurettavalta, että jokin täysin merkityksetön, arkinen asia, paljastuukin yhtäkkiä käänteentekeväksi. Kaikki nämä vuodet se on sisältänyt vihjeen, jota en ole osannut lukea.

Olen koko lapsuuteni nuoreen aikuisuuteen saakka ollut lähempänä ali- kuin ylipainoa.
Hiljattain järkytyin huomatessani, että painoindeksini menee nykyään juuri ja juuri lievän ylipainon puolelle normaalipainon sijasta. PCOS:sta kärsivällä jo viiden prosentin painonpudotuksella voi olla iso merkitys. En ole koskaan elämässäni laihduttanut, mutta pitäisi varmaan yrittää pudottaa muutama kilo..

"PCOS:sta kärsiville painonpudotus on usein tavallista haastavampaa."

Tottakai on, mitenkäs muutenkaan!

Voisin syventyä surkuttelemaan sitä, miksi juuri minulla on tällainen. Miksi minun pitää syödä tabletteja saadakseni aikaan sen, mitä suurimmalla osalla naisista tapahtuu vain itsestään?

Eikö tämä tosiaan ollut jonkun mielestä vieläkään tarpeeksi hankalaa?

Olen kuitenkin yllätyksekseni onnistunut keskittymään ajatuksissani siihen, että tästä voi selvitä.
Tilanne voisi olla paljon pahempikin. Siinähän on aihetta juhlaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti