Haluaisin kovasti kysyä, että eihän mene enää kauaa, ollaanko kohta jo perillä?
Tiedustella auton kuljettajalta, kuinka pitkälle olet minua viemässä?
Olen viime päivinä saanut itseni kiinni unelmoimasta. Lähinnä siitä, että tämä huoli joskus helpottaa.
Että joskus koittaisi päivä, kun ei tarvitsisi ajatella tätä enää, vaan voisin ajatella ihan muita asioita.
Yritän täyttää mieleni tyhjiä kohtia jollakin, mutten tiedä, mitä niihin laittaisin.
Huomaan kaipaavani lohtua. Yritän hakea sitä mielikuvista, joissa ainainen odottaminen tulisi päätökseensä.
Haaveilen syntymän hetkestä. Yritän kuvitella katsovani vastasyntynyttä.
Kuvat ovat hataria, niin kaukaisia, sumuisia. Mitä lähemmäs yritän tarkentaa, sitä kauemmas ne lipuvat.
Siinä hetkessä kun toivottavasti saisin lapsen terveenä syliin, kaikella aiemmalla huolella ja epätietoisuudella ei olisi enää väliä. Vaikka tottakai todellisuudessa niillä olisi väliä.
Mutta silloin se olisi enää toissijaista. Ohi, mennyttä. Muisto.
Minun ei tarvitsisi enää huolehtia siitä, saanko hänet koskaan vai en.
Luonnollisesti samalla tulisi tuhat uutta asiaa, joista minun pitäisi huolehtia, mutta joka tapauksessa, ei siitä enää.
Koska hän olisi jo siinä, voisin vihdoinkin uskoa hänet todeksi.
Saisin katsoa häntä ja kuiskata hänelle, että kaikki oli tämän arvoista.
Juuri tämä matka minun piti kulkea, saadakseni juuri hänet.
Onhan tämä joskus ohi, eihän tämä jatku ikuisesti?
Tuleehan joskus aika, kun voin katsoa tätä kaikkea taaksepäin ja muistella, että huh huh, olipa melkoinen matka? Todeta, että "voi minua, olinpa aika sekaisin siihen aikaan. Nykyäänkin olen sekaisin, mutta ihan eri asioista!"
Muuttuuko tämä epätietoisuus joskus nykyisyydestä menneeksi, preesensistä imperfektiksi?
Saanhan joskus irrottaa otteeni ja päästää tästä irti?
Tuli itku kun luin tän postauksen, olen miettinyt niin paljon samankaltaisia ajatuksia. Voi kumpa me saataisiinkin joskus huokaista helpotuksesta. Kumpa joku voisikin luvata että nämä hankaluudet ja suru tulee olemaan joskus myöhemmin onnen keskellä muisto vain. Mutta kun sellaista ei voi kukaan luvata. Ja tämä epätietoisuus syö ihmistä aika lailla.
VastaaPoistaMulla on ollut aika hankalaa viime päivinä. Menkat on tuntunut erityisen pahalta. Viime päivien aikana yksi läheisimmistä ystävistäni synnytti kolmannen lapsensa ja toinen ilmoitti olevansa raskaana. Raskaus oli hänelle jopa pienoinen shokki, tai itse asiassa molemmille koska ikäerot ovat / tulevat olemaan niin pienet ja jaksaminen muutenkin välillä vähissä.
On ollut hirvittävän vaikea kestää tätä omaa tilannetta. Mielessä pyörii vaan että miksi me ei saada sitä mitä niin moni saa. Tunnen oloni niin huonoksi ystäväksi kun tulen surulliseksi näistä uutisista. Suoraan sanottuna on vaikea kestää muiden onnistumista ja iloa kun itse on sillä hetkellä verinen vessapaperi kädessä ja toteaa menkkojen taas alkaneen. Haluaisin pystyä fiilistelemään aidosti kaikista ystävien raskauksista mutta on pakko välillä ottaa tietoisesti etäisyyttä että oma pää pysyy kasassa edes vähän paremmin. Vaikka se tuntuukin itsestä pahalta.
Voimaa ja valoa <3
-S
S, olet ollut mielessäni. Olen miettinyt, mitä sinulle kuuluu. Epätietoisuus on uskomattoman kuluttava tunne, etenkin kun se koskee tällaista elämänkokoista asiaa, joka kulkee kaikissa ajatuksissa mukana, aina.
PoistaOlen ollut noissa samoissa synkissä vesissä niin monta kertaa ja täytyy sanoa, että tuollaisina hetkinä sitä todella vajoaa niin syvälle pimeyteen, että pelottaa. Löytää itsestään sellaisia puolia, joista ei pidä, päinvastoin inhoaa. Sen ulkopuolisuuden tunteen raastavuutta on vaikea sanoin kuvailla, kun koko maailma ympärillä tuntuu todistavann sitä, että kyllä kaikki muut ympärillä, mutta itse vaan ei..
Puhumattakaan miten paljon synkempää siitä tekevät syyllisyys ja häpeä, kun ei vain pysty olemaan onnellinen muiden puolesta, kun sattuu niin kovasti että on vaikea hengittää. Samaan tulokseen olen tullut, että välillä on oltava vähän itsekäs ja otettava etäisyyttä, sillä jatkuvalla itsensä pakottamisella ei saavuteta hyvää.
Lähetän sinulle virtuaalisen halauksen. Yritetään jaksaa uskoa, että valo vielä voittaa pimeyden. ♥