Kasvoilleni on kuivunut vähän spermaa, jota en ole ehtinyt pestä pois. Tunnistan sen hennosta tuoksusta. Suurin osa siitä on kuitenkin purkissa, jota kannan paksuimman omistamani villasukan sisässä käsilaukussani rapsakassa pakkassäässä.
Minulla on kiire. Parkkipaikalla naapurin eläkeläismies nostaa kätensä tervehdykseksi, kuten aina.
Tervehdin kohteliaasti takaisin ja mietin, mitähän hän ajattelisi, jos tietäisi, mitä kannan laukussani ja mihin olen sen kanssa menossa.
Vaikka kotinäytteen antamisesta on eroottisuus kaukana, huomaan silti joka kerta kiihottuvani siihen osallistuessa ja kyseistä toimitusta seuratessa. Se jollain oudolla tavalla hävettää. Se on pelkästään kamalaa Miehelle, sen pitäisi olla sitä myös minulle.
"Tämä purkki tuntuu vähän kylmältä", sanoo näytteen vastaanottava biologi klinikalla.
Kylmältä?
Loistavaa, olen pilannut näytteen.
Entä jos näyte on niin kylmettynyt, ettei inseminaatiota voida tehdä, vaan se siirtyy?
Kai he sitten soittavat minulle ja kertovat, ettei sisääni ole mitään ruiskutettavaa.
Sätin itseäni koko matkan autolle asti.
Miksen kuljettanut purkkia ihoa vasten, vaan otin sen typerän villasukan?
Se saattaa riittää kesällä lämmikkeeksi, mutta entä nyt, kun on reilusti pakkasta?
Tätä siis tiesi viimeöinen näkemäni uni.
Siinä tein raskaustestin, johon piirtyvä toinen viiva oli kirkuvanpunainen, paljon tummempi kuin vieressä oleva kontrolliviiva. Uni oli sekava. Kuljin pitkin tyhjiä katuja. Löysin itseni seisomasta valkoisen pinnasängyn edessä. Huomasin heti, että pinnasängyn yksi jalka oli poikki. Siksi se seisoi kallellaan, omituisen ja surullisen, melkein pahaenteisen näköisenä. Silloin tiesin, että jokin oli pielessä.
Muutaman tunnin päästä makaan tuttuakin tutummassa asennossa, jalat levällään, ilman housuja hoitopöydällä.
"Kuulin, että näyte oli todella hyvä", lääkäri sanoo valmistellessaan tarvittavia välineitä.
Ilmeisesti en siis pilannutkaan sitä. Huh.
Taas kerran johtavia follikkeleja on kaksi, tämä huomattiin jo seurantaultrassa. Ne molemmat ovat kasvaneet hyvin, mutta eivät tajua irrota itsestään. Limakalvo on jälleen kerran erinomaisen paksu.
Inseminaatio on nopeasti ohi. Aukiolotutkimukseen verrattuna tämä on lastenleikkiä.
Hoitaja pistää irrotuspiikin, se vain nipstää hiukan. Makaan pari minuuttia paikoillani.
Noustessani kysyn, paljonko näytteessä oli tällä kertaa siittiöitä ennen puhdistusta.
Lääkäri menee tietokoneen luokse ja tarkistaa.
"123 miljoonaa siittiötä", hän lukee näytöltä.
Katson lääkäriä. Lääkäri katsoo minua, ja sen jälkeen uudestaan näyttöä.
"123 miljoonaa?" toistan. "Mutta viimeksihän oli 22 miljoonaa? Miten se muka voi olla?"
Lääkäri kertoo, että kyllä se teoriassa voi olla, mutta todennäköisesti kyseessä on näppäilyvirhe.
Hän lähtee tarkistamaan asiaa näytteen käsitelleeltä biologilta.
Kyseessä ei ole näppäilyvirhe.
Siellä yksinäisen villasukkani uumenissa, mitättömän pienessä nestemäärässä purkin pohjalla oli todella kuhissut 123 miljoonaa siittiötä. Puhdistuksen jälkeen niistä on jäänyt jäljelle 11 miljoonaa parhaiten liikkuvaa, mikä on kuulemma erittäin hyvin.
Ja nyt ne ovat kaikki sisälläni.
On kuulemma erittäin harvinaista, että näytteen siittiömäärä lähes kuusinkertaistuu kuukaudessa.
Mutta se on mahdollista. Selvästikin, näköjään.
Jos aiemmin 22 miljoonaa siittiötä oli klinikan mukaan hyvä näyte, mikä tämä sitten on?
"Se on loistava", lääkäri hymyilee. "Voit kertoa miehellesi, että kannattaa ripustaa tulos seinälle."
Naurahdan kiusaantuneena. Vaikka kyseessä onkin vitsi, en keksi yhtäkään asiaa, jonka Mies haluaisi vähemmän ripustaa seinälleen, kuin loistavan spermanäytetuloksen. En kertakaikkiaan tiedä mitään, mikä tekisi Miehen vähemmän ylpeäksi, kuin se, että hänen tavaransa on loistokamaa.
Se kun ei merkitse hänelle yhtään mitään.
Kävellessäni töihin mietin, että elämä on ihmeellistä.
Olen yhdessä henkilön kanssa, joka ei itse halua lapsia, mutta joka pystyisi todennäköisesti saattamaan kenet tahansa muun naisen raskaaksi vain katsomalla kerran perään.
Ja kyseinen henkilö on kaltaiseni maanantaikappaleen kanssa. Naisen, joka haluaisi kipeästi lapsen, mutta jonka keho ei toimi oikein, vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi.
Jos on olemassa jokin suurempi voima, joka ohjailee tätä kaikkea, sillä on melko julma ja kieroutunut huumorintaju, totean, kun vartin päästä painan työpaikan oven kiinni perässäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti