Tänään inhoan kaikkia, jotka ovat raskaana. Aivan erityisesti niitä, jotka ovat tulleet raskaaksi hetkessä, ensimmäisestä kierrosta. Ja niitä, jotka miettivät samalla kun tomaattipasta kiehuu liedellä, että hmm, pitäisiköhän tässä tekaista vielä yksi lapsi?
Mutta koska olen tasapuolinen, inhoan tänään kaikkia, joilla on lapsia.
Myös raskaudesta rennosti haaveilevat, lomapäivien ihanasta lämmöstä ja yöttömistä öistä suojaamattoman seksin saloihin hekumoituvat saavat tänään pysyä kaukana minusta.
Inhoan tätä kesää ja sen sietämätöntä, säälimätöntä kauneutta, josta pitää nauttia, mutta kun se on niin tuskaisen vaikeaa.
Inhoan sitä, että kaikki kesän menot täytyy yrittää suunnitella ja laskea sen mukaan, että olisimme seuraavan ovulaation aikaan Miehen kanssa samassa paikassa.
Inhoan toivoa lasta yksin. Inhoan, että joudun miettimään, miten ylipäänsä jaksan lapsen kanssa, kun on ilmiselvää, että minä olisin hänen päävastuullinen hoitajansa. Aina.
Inhoan kaapissa olevia terveyssiteitä, Party time!-mukeja ja puhelimeni numeroluettelosta löytyvää klinikan nimeä.
Inhoan tyylikkäitä äitiysvaatemallistoja, käteviä imetysliivejä, ekstramukavia äitiyshousuja, värikkäitä vauvanvaatteita, "Ei suositella raskaana oleville tai imettäville"-tekstejä missä tahansa mainoksissa tai purkeissa.
Inhoan sydämeni pohjasta nettiuutisia, joissa Julkkispari X ja Y ovat julkistaneet Instagramissa jollain ällöttävän söpöllä tavalla odottavansa lasta tai päivittäneet euforisilla lauseilla varustettuja kuvia pienestä vastasyntyneestä. Katso tästä Julkkis W:n kauniit raskausvatsakuvat! Julkkis Z:n raskaustyyli kerää kehuja, suloinen kumpu korostuu ihanasti!
Inhoan olla aina kroonisesti huolissani tästä kaikesta.
Inhoan sitä, että hyvin harva lähipiirini ihminen tietää, mitä minulle todella kuuluu, koska niin se vain on järkevintä ja inhoaisin vielä enemmän sitä, että kaikki tietäisivät.
Ainiin, ja inhoan sitäkin, miten kaikkialla toitotetaan tasa-arvoista vanhemmuutta. Että naisen pitää olla vain määrätietoinen ja laittaa mieskin osallistumaan lapsenhoitoon, ei pidä alistua pelkäksi kotirouvaksi.
Ajatus on kaunis. Olisin täysin samaa mieltä – ellen sattuisi olemaan juuri tässä tilanteessa, jossa nyt olen. Mitä meihin tulee, en haluaisi kenenkään määrittelevän, että Miehen on pakko pitää osa meille yhteisesti kuuluvista vanhempainvapaista. Siis henkilön, joka ei sitä millään tasolla halua tehdä.
Inhoan liiallisia ihokarvojani ja kehoani, joka ei toimi niin kuin pitäisi. Vajavainen, heikko, ei kunnollinen naisen keho. Että se ei ole sopiva, vaan on liikaa sitä ja liian vähän tätä.
Kaikista eniten inhoan itseäni.
Sitä, millaiseksi tämä on minut tehnyt, ja miten suuren osan elämästäni vallannut.
Onko mistään vertaistukiryhmistä apua..? :(
VastaaPoistaMikä bloggaamisessa on tällä hetkellä haastavinta vai onko mikään? Entä miten paljon käytät aikaa bloggaamiseen päivässä / viikossa?
Aurinkoista kesän jatkoa!💛
https://jasukuvaa.blogspot.com/
Olen pohtinut vertaistukiryhmään osallistumista, ja itse asiassa osallistuinkin yhteen Simpukan anonyymiin vertaischattiin. Jostain syystä ajatus ei kuitenkaan sen enempää nyt houkuttele. Onko sitten kyse jonkinlaisesta vaikeudesta kohdata asiaa sillä tasolla, viedä se niin "pitkälle", että menee vertaisryhmään.
PoistaVoihan olla, että tähän liittyy jonkinlainen alemmuuskompleksi, kun emme ole yrittäneet vielä vuottakaan. Ja lisäksi harva ihminen lienee täysin samassa tilanteessa lapsitoiveen kanssa, kuin itse olen.. Mutta on hyvin totta, että siitä voisi silti jossain vaiheessa olla apua.
Ehdottomasti eniten vertaistukea saan tällä hetkellä blogistani, ja lisäksi yhdeltä lapsettomuuteen liittyvältä keskustelupalstalta, jolla välillä vierailen.
Täytyi oikein hetkeksi pysähtyä miettimään kysymyksiäsi. Bloggaamisessa oikeastaan mikään ei tällä hetkellä tunnu haastavalta. Ainoastaan välillä on vaikeuksia ehtiä hyväksymään saman päivän aikana tulleet kommentit, ja myös vastaamaan niihin.
Siitä huolimatta koen, että tämä blogi tekee pelkästään hyvää ja kaikki tässä on vahvasti kotiin päin. Aikaa kirjoittamiseen vierähtää varmasti useampi tunti viikossa. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Toisinaan tuntuu, että teksti vain valuu ulos minusta, ja toisinaan sitä täytyy työstää enemmän siihen muotoon, mitä ajatuksissani haen.
Samoin sinne valoa kesään ja lämpimiä ajatuksia!
Voi Kuu! maailman myötätuntoisin halaus taas alkaneille menkoille ja kaikelle <3
VastaaPoistaMinä tiedän tunteen. Olen ollut niin vihainen viime päivinä esimerkiksi instagramin seinällä olevalle kuvalle jossa tuttuni poseeraa ison raskausmahan kanssa. Ihminen joka tuli ensimmäisestä kierrosta raskaaksi! Vihaan sitä tunnetta että toivoisin kuvan julkaisijan olevan minä eikä hän. Hän on syytön meidän tilanteeseen, tiedän.
Olen kääntänyt vihaisena pään pois kun huomasin taloyhtiömme yhden naisen olevan raskaana. Olin niin vihanen. Minäkin haluan lenkittää koiraamme raskausmahan kanssa lylleryäen ja pysähtyä välillä silittämään mahaa hellästi.
Olen kihissyt sisäisesti vihaa kun työkaverini on huolettomasti heittänyt että "lopetan nuuskaamisen taas sitten kun tehdään se toinen lapsi" SITTEN KUN ja SE TOINEN. Voiko jollekin oikeasti tää kaikki olla noin yksinkertaista? Lause kuulostaa mun mielestä vähän samalta kun kertoisi että pitäisi hakea mansikoita kun teen sen mansikkakakun.
Olen sisäisesti itkenyt kun toinen työkaverini halusi nähdä puhelimeni taustakuvan ja kyseli onko siinä minä ja mieheni. Kerroin että on.
Vastaukseksi sain "voi miten hyvännäköinen pari olette, niin rakastuneita vielä kun teillä ei ole lapsia. Kyllä mekin oltiin niin rakastuneita ennen lasta, mutta lapsen jälkeen kaikki on niin arkista"
Työkaverini ovat mukavia, eikä varmasti halunneet loukata (eihän ne tiedä meidän tilannetta). Mutta silti. Välillä iskee ahdistus että pitääkö sitä töissäkin todella miettiä näitä asioita. Että eikö sen vertaa saisi rauhaa. Ja jäin miettimään tuota että ollaan vielä rakastuneita kun ei ole lasta. Kun tässä suossa on enemmän ja vähemmän tarvottu yhdessä ja molemmat lasta toivoo, haluaisin ainakin uskoa että jos joskus onnistumme, olemme entistä rakastuneempia.
Inhoan myös tätä kaiken aikatauluttamista. Miettimistä voidaanko mennä jonnekin nyt yöksi vai onko ovulaatio tulossa. Vihaan tunnetta kun kaikki periaatteessa on ihan hyvin mutta silti kurkkua kuristaa.
Kuu, et ole ajatuksiesi kanssa yksin. Voimaa ja valoa!
-S
Nuo ovat hyvin kuvaavia esimerkkejä siitä, miten monella eri tavalla lapsettomuus tulee iholle eri tilanteissa, eikä vähiten toisten ihmisten kohtaamisten kautta, vaikkei mitään pahaa tarkoitusta kellään olisikaan.
PoistaSilti on niin väsyttävää jatkuvasti kohdata yhä uudelleen sitä tosiasiaa, että on itse epäonnistunut asiassa, jossa toiset osallistuvat tuosta vain. Kun toinen miettii parisuhteen olevan lapsen myötä niin arkinen, ja toinen antaisi melkein mitä vain, että edes saisi sen lapsen.
Saan todella hyvin kiinni tuosta tunteesta, että vihaa sitä, kun kaikki on tavallaan ihan hyvin, mutta silti huoli ja ahdistuu ovat läsnä (lähes) joka hetki. Juuri tuota samaa olen itsekin viime päivinä miettinyt. Aurinko paistaa, lämpö hellii, kesäloma on ihanasti vielä edessä. Nyt pitäisi pystyä nauttimaan.. Ja silti se synkkä pilvi yllä ei ota lähteäkseen.
Iso voimahalaus sinne takaisin, kiitos kun jaksat aina kommentoida ja tsempata!