keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Vuoto

Viidentenä aamuna siirrosta huomaan aamupäivällä pyyhkiessä jotain vessapaperissa.
Olenhan jo aikoja sitten ehdollistunut siihen, että joka kerta tarkistetaan, mitä pyyhkiessä tapahtuu.

Se on hyvin hailakkaa, lähes huomaamatonta, ruskeaa..
Sen on pakko olla verta.

Sitä hädin tuskin erottaa. Jos en olisi näin maanisen tarkka, tuskin edes huomaisin. Joudun nostamaan vessapaperin valoa kohti varmistaakseni, että näen jotain muutakin, kuin paperin läpi kuultavat sormeni.

Siinä on jotain.
Olen siitä varma.

Illalla touhuamme Miehen kanssa takapihalla kesäkukkien parissa.
Sen jälkeen alushousuihin on tullut pieni, ruskea pisara verta, joka on ilmiselvästi vanhaa, ei tuoretta.

Minulla on tullut kerran aikaisemminkin verta näin aikaisessa vaiheessa kiertoa, yrityksen alkuaikoina.

Se jäi mieleen, koska olin juuri lukenut ensimmäistä kertaa netistä tietoa kiinnittymisverestä, kun hetken päästä tuijotin vessapaperissa pientä pistettä verta, jonka ei ollut mahdollista tulla yhdynnästä.

Kuten ei tämänkään ole. For obvious reasons.

Hetki oli maaginen. Olin jo alkanut enenevässä määrin pyöritellä päässäni ajatusta, että jokin kehossani on ilmeisesti pielessä. Olin juuri lukenut, mitä pitäisi tapahtua, jos kaikki menisi oppikirjan mukaan.

Ja sitten juuri se vaikutti tapahtuvan silmieni edessä, menevän ihan oikein.

Niin, ja se oli punaista, ei ruskeaa. Yksi pieni, mutta ilmiselvä pisara kirkkaanpunaista verta.
Tämä ei ole sellaista.

Voisiko se olla kiinnittymisverta?


Mutta eikö se tulisi liian myöhään siihen nähden, että kyseessä on blasto, joka siirrettiin?
Toisaalta ei ole tietoa, miten vanhaa veri on, muuta kuin ettei se ole tuoretta?

Ei.

Ei saa ajatella.

Ehkä se on vanhaa verta tuoresiirrosta?

Ehkä veri on tullut siitä, kun kehoni on kyseenalaisen rajuilla menetelmillä päättänyt hankkiutua sisäänsä tungetusta omituisesta muukalaisesta ensitilassa eroon?

Ehkä se on tiputteluvuotoa, joka enteilee poikkeuksellisen aikaisin alkavia kuukautisia?

Voi hyvin olla.

Huomaan kuitenkin aidosti ilahtuvani siitä, että jotain erilaista tapahtuu.
Jotain, mikä ei ole aivan tyypillistä.

Se on ihan mukavaa vaihtelua, vaikkei edes tarkoittaisi mitään erilaista lopputuloksen kannalta.
Sentään voisin ajatella, että ehkä jotain toivottua yritti tapahtua.

Että jokin meinasi olla toisin kuin ennen.

Olisi sekin yllättävän paljon, jos on viimeiset yli puolitoista vuotta lähinnä tuntenut, ettei mitään tapahdu eikä se siitä muuksi muutu.

Kun asetun sohvalle, alkavat yllättävän kovat vatsakrampit, jotka jatkuvat koko loppuillan.
"Pitäiskö sinne klinikalle huomenna soittaa ja kysyä, mistä se vois johtua?" Mies pohtii.

Reppana on vielä siinä hattaraisessa käsityksessä, että nämä olisivat kysymyksiä, joihin olisi olemassa jotain selkeitä vastauksia.

Hän ei ymmärrä, ettei sinne ole mitään järkeä soittaa.
Eivät he voi sanoa yhtään mitään näkemättä minua, tuskin edes näkemälläkään.

Voi olla alkavat kuukautiset.

Voi olla raskaus.

Voi olla ihan mitä vain, tai ei yhtään mitään merkityksellistä.


8 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä lupaavalta ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sanoistasi! Itsellä on tällä hetkelleä vaan niin kovat estot päällä, etten osaa ajatella oikein muuta kuin sitä, etten tunne kertakaikkiaan mitään erityistä. Ja sitä, etten yksinkertaisesti uskalla toivoa.

      Poista
  2. Voi olla merkki tärppäämisestä. Mulla tuli vajaa kaksi viikkoa inseminaatiosta pientä ruskeaa vuotoa ja ehdin jo ajatella, että no niin menkathan tässä alkaa. Vuoto kuitenkin loppui ja parin päivän päästä tuli plussa testiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa jännä, että niinkin kauan inseminaation jälkeen tuli tuo pieni vuoto. Eipä siis ihmekään, että luulit menkoiksi!

      On ihanaa, että te lukijat haluatte tsempata ja muistuttaa, että toivoa on, kiitos siitä. Kumpa vain pystyisin ottamaan sen vähän paremmin vastaan..

      Poista
  3. Kuulostaa tosiaan lupaavalta, samanlaisia oireita oli minullakin hoidossa jossa tärppäsi (eli aika vähän oireita lopulta). Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä Kuu, elät varmasti nyt piinaavia päiviä! Piti jo aiempaan postaukseen kommentoida että toivon niin kovasti että tärppäisi♥️ Toivotaan että tämä olisi merkki raskaudesta, eikä tulisi pettymystä siitä miksi muille tälläiset merkit kertoo raskaudesta ja itselle ei❣️

    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin kovasti S ja ihanaa, onnentäyteistä kesää teille! ❤

      Poista