torstai 12. tammikuuta 2023

Yhteenveto: Toinen kolmannes

Tiivistelmä: Koko ensimmäisen kolmanneksen kestäneen ja sitä hallinneen pelonsekaisen hämmennyksen jäljiltä siirryttiin väljemmille vesille sen jälkeen, kun elämään osui muutama todella kiireinen viikko. Tällöin oli muiden asioiden takia yksinkertaisesti todella vähän ylimääräistä aikaa huolehtia ja pyöritellä jatkuvasti kauhuskenaarioita. Se pakotti höllentämään hiukan otetta. Pikkuhiljaa vauvan liikkeiden tuntemisen myötä raskaus ylipäänsä hahmottui todempana. Aloin luottaa siihen, että se saattaa jatkua huomennakin, vaikken aktiivisesti pelkää sen kaiken menettämistä joka sekunti.

Yleisfiilis:
Enimmäkseen hyvin stressaantunut, tuskastunut ja turhautunut remontti- ja muuttoasioihin, jotka veivät leijonaosan käytettävissä olevasta aivokapasiteetista. Vaikka rakenneultran jälkeen vauva alkoi tuntua todemmalta ja uskalsin ajatella häntä enenevässä määrin, ajatukset olivat varovaisia ja keskittyivät lähinnä juuri käsillä olevaan hetkeen, vaikkapa siihen, mitä hän tismalleen sillä hetkellä kohdussa tekee. Mietin edelleen hämmentävän vähän esimerkiksi tulevaa vauva-arkea konkreettisesti.

Oireet: Lisääntynyt nälkä jatkui siinä määrin, että olin pakotettu kehittämään töihin uudet rutiinit ja varaamaan ylimääräisiä välipaloja, jotta selviäisin päivän ajan. Vaikken koskaan ole tykännyt syödä aamupalaa, jouduin myöntämään, etten pärjää kovin hyvin lounaaseen asti ilman pientä eväsleipää. Mies ja työkaverit alkoivatkin kysellä tottuneesti "Pitäiskö sun ensin syödä vähän jotain?" joka välissä. Kuitenkin näläntuneista pahin, sekunnissa yllättäen iskevä alkuraskauden Nälkä pysyi poissa.

Vasemmasta nännistä vuosi ensimmäistä kertaa nestettä viikolla 22+3, kun katselin illalla kaverilta saatuja vauvanvaatteita. Tästä lähtien vuotoa tuli säännöllisen epäsäännöllisesti koko toisen kolmanneksen ajan. Välillä useina iltoina peräkkäin, välillä viikon-parinkin tauolla, tunti tai pari ennen nukkumaanmenoa. Oikea nänni sen sijaan veti lonkkaa sujuvasti. Löysin jonkinlaista logiikkaa ja ennustettavuutta siitä, että jos olin miettinyt päivän aikana jotain erityistä vauvaan liittyvää, vuotoa tuli illalla todennäköisemmin. Toisaalta sitä tuli myös iltoina, kun etsimme Ikean nettisivuilta uuteen eteiseen sopivaa kaapistoa. Toisen kolmanneksen lopulla vuotoa oli toisinaan jo alkuillasta.

Jo kesällä alkaneet lisääntynyt valkovuoto sekä vessassa käyminen kerran yössä jatkuivat. Vasta toisen kolmanneksen lopulla tuli joitakin kahden vessakäynnin öitä. Sen sijaan päivisin pissahätä oli usein aivan jatkuvasti. Etenkin liikkuessa tuntui, kun kohtu painoi rakkoa. Täytyi tarkkaan suunnitella, missä välissä käy vessassa ja milloin siihen on seuraava mahdollisuus.

Ehkä eniten toista raskauskolmannesta määrittelevä oire oli järjetön väsymys. Luulen tämän johtuneen suureksi osaksi siitä, että menin kroonisesti aivan liian myöhään nukkumaan ja unta tuli yksinkertaisesti liian vähän. Usein heräsin myös stressaamaan lähinnä uuteen kotiin liittyviä asioita. Siksi onkin vaikeaa sanoa, miten paljon raskaus itsessään vaikutti väsymykseen. Ehkä se jollain tapaa korosti sitä entisestään.

Aamut tuntuivat todella tahmeilta, ja töihin herääminen oli yhtä tuskaa. En ole koskaan ollut kova torkuttamaan, mutta nyt tein sitä harva se aamu. Kellojen kääntäminen talviaikaan helpotti vähän. Toisaalta aloin heräillä öisin vessaan yhä useammin täysin virkeänä, minkä jälkeen unen saaminen uudelleen oli raivostuttavan hankalaa. Sen sijaan herätyskellon soidessa olisi nukuttanut kovastikin.

Mieliala:
Asunto- ja muuttoasioihin liittyvä stressintäyteinen tilanne yhdistettynä raskauteen näyttäytyi myös mielialassa. Toisen kolmanneksen aikana koin olevani paljon tunteellisempi, kuin aiemmin.

Aika ajoin näyttäytyi yllättävän nopeita mielialanvaihteluita ja itselleni epätyypillisen voimakkaita tunteenpurkauksia. Välillä pienetkin epäonnistumiset tai pettymykset turhauttivat selvästi normaalia enemmän, ja saivat jopa raivon partaalle. On kuitenkin vaikea sanoa, miten paljon raskaus vaikutti tähän, ja miten paljon ihan yleisesti ottaen se, että ajankohta oli muiden asioiden takia todella kuluttava ja vei jaksamisen tiukille.

Kun tähän yhdistää vielä lähtökohtaisen tilanteemme ja sen, että yhteistä aikaa Miehen kanssa oli todella vähän, ei ehkä ihme, että välillä vähän ahdisti. Mietin kaikkea sitä, mitä en koskaan saa.

Sanoisin kuitenkin, että useita aallonpohjia lukuun ottamatta suurimman osan ajasta mielialani oli paljon parempi kuin raskauden alkuvaiheessa. Rakenneultran hyvien uutisten lisäksi tähän vaikutti ehdottomasti eniten, kun vauvan liikkeiden tunteminen muuttui vihdoin päivittäiseksi. Sitä olin odottanut hartaasti. 

Toki sekään ei estänyt huolehtimasta, onko vauvalla kaikki hyvin, vaikka hän ilmeisen elossa onkin. Kuitenkin tauotta jatkuva Onko se kuollut?-puntarointi sai onneksi jäädä pois. En rehellisesti sanottuna tiedä, miten olisin pärjännyt nämä kuukaudet, jos olisin joutunut vielä 24/7 miettimään, onko vauva elossa vai kuollut. 

Mieliteot: Ei mitään erityistä, edelleenkään. Mutta kaikki ruoka maistui, aina ja usein.

Korostuneet aistit: Eipä ollut, ei.

Kehon muutokset: Nännit muuttuivat selkeästi normaalia tummemmiksi ja isommiksi, mutta edelleen pettymyksekseni itse rinnat kasvoivat harmillisen vähän. (Pienirintaisena olin pinnallisesti toivonut saavani edes kerran kokea vähän isommat rinnat.)

Vatsa otti huomattavia kasvuspurtteja. Jo viikossa eron huomasi selvästi, puhumattakaan parista viikosta. Kasvussa oli vaikeaa pysytellä mukana, ja usein hämmästyinkin itseäni peilistä katsoessa. Vatsa alkoi myös saada enenevässä määrin kommentteja kasvamisestaan muilta, mutta tätä en kokenut mitenkään häiritsevänä.

Kivut ja kolotukset: Ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella yllättäen alkanut kipu vasemmassa polvessa hävisi noin kaksi viikkoa kestettyään, yhtä äkillisesti kuin oli alkanutkin.

Muutamia satunnaisia repäisykipuja tuli yöllä äkillisesti kylkeä kääntäessä, samoin sohvalla asentoa vaihtaessa. Meni pitkään ennen kuin opin muistamaan, että näitä asennonmuutoksia kannattaa tehdä normaalia rauhallisemmin, ei perustyyliini mukaisesti käytännössä paikallaan "hypähtämällä".

Uudella asunnolla häärätessä alaselkä kipeytyi epätyypillisen paljon muutamana päivänä. Päättelin tämän johtuvan liiallisesta jalan päällä olosta, ja pidin paljon istumataukoja. Kivut eivät palanneet, mutta toisaalta höllensin otetta enkä samaan tahtiin enää häärännytkään.

Parhaat hetket: Ensimmäiset hentoiset kalanevämäiset liikkeet raskausviikolla 17+4. Paria päivää ennen rakenneultraa (19+6) ensimmäiset selkeät liikkeet kääretorttua leipoessa. Rakenneultra, jossa kaikki oli hyvin. Sukulaisille kertominen. Vauvanvaatteiden katseleminen ensimmäistä kertaa. Sokerirasituksen kontrollin tulokset, kun selvisi, ettei raskausdiabetesta diagnosoida. Vauvan liikkeiden tuntemisen muuttuminen päivittäiseksi (noin 21+0 eteenpäin). Se, kun aivan toisen raskauskolmanneksen lopulla näin ensimmäistä kertaa liikkeen vatsan päältä.

Heikoimmat hetket: Ne lamantuneen ahdistuneet ja yksinäiset hetket, kun äärimmäisen väsyneenä ja stressaantuneena kaikki huoletti, etenkin se, miksei vauva liiku juuri nyt. Kun oli jo valmiiksi kuormittunut, asiat saivat hillittömät mittasuhteet. Mielen valtasi voimakas pahaenteinen tunne siitä, että jotain kamalaa tapahtuu ihan pian, kohta selviää, että menetän tämän lapsen kuitenkin. Tyyppisesimerkkejä näistä olivat Luumuepisodi ja Märät housut-episodi.

Yölliset loputtomien itseään toistavien ajatusten pyörteet, jotka saivat kyseenalaistamaan lähes kaikkea, kuten sitä, osaanko olla tarpeeksi hyvä vauvalle, ja sitä, onko tässä sittenkään järkeä näin, kestääkö parisuhteemme tämän.

Suurimmat huolenaiheet: Eniten murehdin kaikkea muuttoon ja uuteen kotiimme liittyvää, ja sitä, miten levällään tietyt asiat niiden osalta vielä ovat. Raskauteen liittyen huoletti lähinnä, onko vauvalla kaikki hyvin (ks. edellinen kohta) ja olenko tuntenut liikkeitä riittävästi.

Synnytystä en oppinut tälläkään raskauskolmanneksella murehtimaan. Sitä kylläkin, missä tunnelmissa esimerkiksi seuraavaa isänpäivää tullaan viettämään, ja muita avoimina leijuvia kysymyksiä.

Kenelle kerrottu: Käytännössä kaikille jollain tapaa tutuille. Niillekin, joille ei erikseen kerrottu, raskaus selvisi viimeistään minut kohdatessa. Virallisen "julkisen" paljastuksen teimme rakenneultran jälkeen, lähinnä sukulaisille ja muille ei-läheisille kavereille/tuttaville.

Parisuhteen tila: Vietimme suuren osan valveillaoloajasta joko vähintään henkisesti tai usein fyysisestikin eri paikoissa, kaikkea ostamaamme asuntoon liittyvää hoitaen. Kohdatessa tuli lähinnä keskusteltua pakollisen akuuteista asioista, kuten tehtävistä päätöksistä tai ostoksista. Kaikkia huolia tai kauhuskenaarioita en millään olisi ehtinyt Miehelle jakaa, mutta kun hätä ja ahdistuvat olivat suurimmillaan, hän lohdutti, rauhoitti, ja osoitti olevansa tukena, mikä oli itselleni tärkeintä. Keskinäinen vauvaan liittyvä puhe oli välillämme edelleen hyvin käytännönläheistä, ei mitenkään tunnepitoista tai syvällistä.

Seksi: Vaikka olen muutenkin melko fyysinen ihminen, janosin tavallista enemmän kaikenlaista läheisyyttä, kosketusta ja hyvänä pitämistä. Tämä oli hieman toimimaton yhdistelmä sen kanssa, että seksille oli muun härdellin takia vähemmän aikaa, minkä huomasi myös mielialassa. Itse seksi alkoi vähitellen käydä teknisesti haastavammaksi vatsan koon takia, mutta mikään asento ei sinänsä tuntunut huonolta, vaikka tosin väsyin nopeammin esim. päällä ollessa.

Yllättävintä tähän asti:
Se, miten erilaiseksi tiettyjen ihmisten suhtautuminen minuun muuttui sillä sekunnilla, kun he kuulivat raskaudesta. Edelleen on yllättänyt positiivisesti, miten hyvin olen fyysisesti voinut. Se, miten silmänräpäyksessä olotila voi muuttua normaalista täysin vainoharhaiseksi, jos vauvan liikkeitä ei tunnu, tai muuta yllättävää tai huolestuttavaa tapahtuu.

Vörttii: Raskauteen liittyvien asioiden jakaminen työkavereille suht avoimesti. Koin, että omasta voinnista ja oireista kertominen sekä muiden kokemusten kuunteleminen antoi paljon enemmän kuin otti, vaikka välillä mietin, paljonko on soveliasta kertoa itsestään, kun kaikkien tilannetta ei tiedä.

Toiveet ja mietinnät tulevasta: Toistan itseäni, kun en osaa lopulta juuri toivoa muuta, kuin että vauva voisi hyvin ja raskaus saisi jatkua täysiaikaisuuteen asti. Emme päässeet muuttamaan viime vuoden lopulla uuteen kotiin, mutta toivon, että sen aika tulee mahdollisimman pian.

Odotan jo innolla äitiysloman alkua ja sitä, ettei tarvitsisi enää miettiä työasioita, vaan voi keskittää energiansa tärkeämpiin asioihin. Toivon myös, että voisimme Miehen kanssa päästä jollain tapaa lähemmäs toisiamme ja enemmän yhdessä tämän asian äärelle viimeisen kolmanneksen aikana.


Aikaisempi osa:

Yhteenveto: Ensimmäinen kolmannes 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti