Aamuisin töihin lähtiessä tulee toisinaan mieleen, että ehkä ei sittenkään.
En ehkä haluakaan lasta.
Jaksaisinko lasta aamuisin, pärjäisinkö hänen kanssaan vuorokauteni heikoimpaan ajankohtaan?
Kun väsyneenä raahustan läpi aamutoimieni, en osaa kuvitella ketään vaatimassa minulta huomiota.
Aamuissa raskainta on tieto siitä, että minun täytyy lähteä, en saa jäädä kotiin.
Olen ajatellut, että jos minulla olisi vauva, eihän minun tarvitsisi lähteä aamulla mihinkään.
Kun lapsi kasvaisi päiväkoti-ikään, olisin varmasti jo ehtinyt tottua toimimaan aamuissa lapsen kanssa.
Näin haluan uskoa.
Kirjoitat hyvin ja koskettavasti. Minä ja Mieheni olemme kipuilleet aikanamme samoin, päinvastoin tosin. Kauhistuin mielikuvaa hektisistä aamuista lapsen heittäessä puurolautasen seinään, korvatulehdukierteistä, yösyötöistä, taaperon oikuista. Miten selviäisin murrosikäisen myllerryksistä? Entä jos lapsi haluaakin paskakuskiksi? Pitkälettiseksi hipiksi? Joutuu pikavippi-helvettiin. Narkkariksi. Sitten päätin antaa Luonnolle mahdollisuuden. Saimme Lapsen ja kaikki vastuut ja kommervenkit. Kokemuksellani menen takuuseen, että vanhemmuuteen kasvetaan lapsen myötä. Klisee; vaan niin totta! Viisautta ratkaisuihinne!
VastaaPoistaKiitos sanoistasi. Hienoa, kun jaoit omaa pohdintaa ja tarinaasi. Epävarmuus ja erimielisyys lapsitoiveissa ei varmasti ole sukupuolittunutta tai näyttäydy pelkästään "nainen haluaa, mies ei" - asetelmana. Mielestäni näistä asioista tulisi puhua vielä avoimemmin, kuin tänä päivänä puhutaan.
PoistaSamalla uskon, ettei monien eri puolien miettiminen ja oman päätöksen hakeminen (jopa vuosien ajan) ole lainkaan tavatonta. Täydellinen varmuus asiassa ole osa kaikkien tarinaa, myös itse pohdin asiaa pitkään. Moni asia siinä mietityttää ja sehän on ihan luonnollista, onhan kyse omasta elämästä.
Vaikkei omaa kokemusta vielä ole, olen samalla kannalla kanssasi ja uskon, ettei lasta varten tarvitse olla täydellisyyteen asti hiottu, valmis ihminen, vaan vanhemmaksi kasvetaan ja kehitytään lapsen mukana, omaan tahtiin ja itseä kuunnellen, ei yrittäen sulloutua tiettyyn muottiin.