Nimi

Viime vuoden kesä. Ajamme Miehen kanssa lämpimänä heinäkuun iltana kesämökiltä kotiinpäin.

Pysähdymme huoltoasemalle. Huoltoaseman pihassa tunnustan Miehelle, että olen miettinyt kahta tyttölapsen nimeä, etunimeksi ja toiseksi nimeksi. Sanon, että ajatuksistani puuttuu kolmas nimi.

Mies toteaa ykskantaan, että no tytöllehän voisi antaa kolmanneksi nimeksi Miehen äidin toisen nimen. Myöntelen vaitonaisena. Olen hiljaa, koska en halua rikkoa yhtäkkiä esiin purskahtanutta iloa sisälläni.

Leijun useita viikkoja pilvissä. Kuin sisälläni olisi onnella täytetty heliumpallo.
Näin jälkeenpäin lähes hävettää myöntää, kuinka onnellinen olen.

Ja miten vähästä! Olemme ainoastaan käyneet teoreettisen keskustelun mahdollisen lapsen potentiaalisesta nimestä.

Päivä toisensa jälkeen toistelen lapsen nimeä hiljaa mielessäni. Käännellen, sovitellen, kuulostellen. Nieleskellen liikutustani.

Olisiko hän joskus meidän lapsemme?


**


P.S
Kannattaa katsoa video Simpukka ry:n järjestämästä virtuaaliluennosta, jonka aiheena on lapsettomuus ja näkymätön suru. Puhujana on itsekin tahattoman lapsettomuuden kokenut psykologi Mirka Paavilainen. Löysin hyviä näkökulmia suruun suostumisesta ja vaikeiden tunteiden käsittelystä.

Luento on katsottavissa 15.5. asti täältä.