En pystyisi edes omasta mielikuvituksestani luomaan ihmistä, joka yleisesti ottaen olisi turvallisempi kuin Mies. Hän tekee mitä sanoo tekevänsä, menee minne sanoo menevänsä, toteuttaa sen mitä on luvannut. Riidoissa hän ei koskaan edes korota ääntään.
Olen nähnyt ympärilläni paljon pettämistä, valehtelua ja kulisseja. Olen itsekin pettänyt aiemmassa suhteessani. Tietääkseni minua ei ole koskaan petetty. Tietääkseni siksi, etten voi varmaksi sanoa mitä entisissä suhteissani tapahtui.
Jos eroaisimme, miten voisin ylipäänsä luottaa kehenkään toiseen niin paljon, etten jatkuvasti epäilisi häntä? Nuorena olin liian typerä ja kiireinen murehtimaan milloin mitäkin asiaa miettiäkseni, pettääkö poikaystäväni minua.
Miehen kanssa en ole koskaan edes miettinyt koko asiaa.
Olen äärimmäisen mustasukkainen ihminen, mutta se näkyy elämässämme vähän.
Tämä johtuu siitä, ettei syytä mustasukkaisuuteen yksinkertaisesti ole.
Mies ei voisi ikinä pettää minua. Tiedän, ettei hän edes fyysisesti voisi tehdä sitä.
Hänen sisäinen maailmansa menisi siitä rikki. Hän menisi siitä rikki.
Mutta voiko turvallisuudesta olla haittaa silloin, kun suhde on vaarassa epäonnistua?
Voiko turvallinen suhde muuttua itselle vaaralliseksi silloin, jos suhteesta lähteminen viivästyy turvallisuudentunteen takia?
Mistä tietää, milloin on oikea hetki lähteä, jos se ei koskaan tunnu oikealta?
Olisiko väärin haluta olla nykyisessä suhteessa "turvassa" niin kauan, kunnes on aika hypätä jääkylmään veteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti