Mutta minä rakastan Miestä, sanoin.
Ei rakastamaansa ihmistä niin vain jätetä.
Ei Mies ole minulle joku, jonka voin vaan viskata romukoppaan ja jatkaa olkiani kohauttaen matkaa.
Hän on ainut ihminen, jota olen koskaan rakastanut romanttisessa mielessä.
Hän on ihminen, jonka kanssa haluan elää loppuelämäni, jonka kanssa tunnen olevani kotona.
Hän on juuri se ihminen, josta en missään nimessä haluaisi luopua.
Olen edelleen vakuuttunut siitä, että jos olisimme eronneet aiemmin tai eroaisimme tässä vaiheessa, miettisin koko lopun elämääni oliko ratkaisu oikea.
Miettisin, mihin tilanne olisi lopulta johtanut, olisiko siinä voinut käydä onnellisesti.
Jos minua aseella uhaten käskettäisiin valitsemaan, kumman haluan säilyttää jatkossa elämässäni, Miehen vai lapsen. Vaihtoehdot sulkevat pois toisensa ikuisiksi ajoiksi, toiseen vaihtoehtoon en enää koskaan voi palata.
En voi varmaksi sanoa mitä valitsisin.
Olen todella onnellinen, etten ole nyt siinä tilanteessa.
Tiedostan, että jos asia ei muuten ratkea, joudun vielä joskus valitsemaan.
En voi jättää tätä tähän.
Minun on katsottava tämä loppuun asti.
Koen että epävarmuutta lapsen hankkimisesta pidetään kielteisenä asiana, ihan kuin olisi väärin harkita asiaa perusteellisesti. On "normaalimpaa" hankkia lapsia enempää miettimättä kuin aidosti pohtia, onko valmis vanhemmuuteen. Olen saanut kuulla samoja eroehdotuksia kun kerroin, että puoliso ei ole varma haluaako lapsia. Tästä johtuen en käsitellyt asiaa lähipiirin kanssa juurikaan, vaan pidin asian sisälläni. Liian vähän puhutaan siitä, kuinka epävarmuutta voi käsitellä, mistä se johtuu ja onko asiaan liittyen esim. epärealistisia pelkoja.
VastaaPoistaKun kerroin, että puoliso on alkanut lämmetä lapsiasialle ja on päätymässä lapsivaihtoehtoon, tuttuni totesi, että lapsia joko haluaa tai ei halua. Hän ei pitänyt tätä päätöstä riittävän vahvana lapsen saamiselle. Tuntuu, että lasta pitää haluta 110 %, jotta on "oikein" saada lapsia, mutta samaan aikaan ei pidä miettiä liikaa ja samaan aikaan lapsentuloon ei ole kuulemma ikinä valmis. Toivottavasti tästä aiheesta nousisi enemmän keskustelua ja ihmiset saisivat enemmän vertaistukea tälle asialle. Itse olin niin kyllästynyt kuulemaan sitä, että "kyllä sen tietää ja tuntee".
Kiitos tästä blogista, tällä on ollut iso merkitys oman jaksamisen kannalta ja olet antanut toivoa!
Itselläni on paljon samankaltaisia havaintoja. Aiheesta ei juurikaan ollut yleistä keskustelua, kun Miehen kanssa kipuilimme, eikä ole edelleenkään. Ne vähät kertomukset eriävistä lapsitoiveista, jotka löysin, päättyivät kaikki kylmään "ja siksi he päätyivätkin eroon"-lauseeseen.
PoistaIkään kuin valmius lapsen yrittämiseen olisi vahvasti joko-tai-asia, jota ei sovi kyseenalaistaa liikaa. Joko olet valmis yrittämään lasta vaikka heti sen enempiä pohtimatta (koska "kyllä sen vain tietää ja tuntee"), tai et missään nimessä suostu siihen koskaan. Välimuotoa ei ole.
Kuten kuvasit, jopa sekin vaikuttaa olevan parempi vaihtoehto, ettei asiaa ole juurikaan harkittu etukäteen, kuin että sitä pohditaan turhan monelta kantilta, liian syvällisesti.
Eikä haittaa, vaikka harkinnan puute ei johtuisi siitä, että sisällä palaa jo lähtökohtaisesti vankkumaton varmuus asiaan, vaan vaikkapa siitä, ettei yksinkertaisesti olla tultu edes miettineeksi, mitä lapsen saaminen käytännössä tarkoittaa, mihin kaikkeen se elämässä vaikuttaa, ja haluaako sitä juuri nyt tai jatkossa.
Mutta onko tosiaan jotenkin lähtökohtaisesti parempi asetelma, että puoliso vain suostuu siihen sokeasti, yksinkertaisesti siksi "koska niinhän nyt vain kuuluu tehdä, perhe täytyy perustaa", niin kuin olen omassa kaveripiriissäni todistanut?
Mikäli puoliso epäröi, puntaroi ja työstää asiaa pitkän kaavan mukaan, tätä pidetään lähtökohtaisesti huonona asiana: "Ai hän on noin epävarma. Eihän teidän suhde ole sitten lainkaan vakaalla pohjalla, jos hän tuollaisia miettii!"
Lämmin kiitos kommentistasi. Blogia perustaessani toivoin kaikista eniten, että se voisi toimia samantyyppisissä tilanteissa oleville vertaistukena, jota en itse aikanaan mistään löytänyt, ja jota kipeästi olisin kaivannut. Tsemppiä ja onnea alkaneeseen vuoteen sinne!