Eräänä kesäiltana kaverini mietti toisen lapsen yrittämisen mahdollisuutta saunaillan jälkimainingeissa.
Hän totesi huolettomasti, että jos hänen miehensä ei suostu toiseen lapseen, niin ainahan voi käydä ”vahinko”.
Onnistuin vain vaivoin huuhtomaan suuhuni jo nousseet terävät sanat saunajuomalla alas.
Tiesin, että siinä kulkee epätoivoni raja. Siinä on asia, jota en voisi tehdä.
En koskaan antaisi itselleni sitä anteeksi.
Miehen anteeksiantoa minun ei tarvitsisi edes miettiä, koska sitäkään en tulisi ikinä saamaan.
Minulle sanoi yks kaveri näin: "Entä jos se vain "tapahtuisi", if you know what I mean?" Ei ollut vaihtoehto. Mitä ihmettä, woman, ajattelin...
VastaaPoistaHei ja kiitos kommentistasi. Melko kyseenalaisen neuvon olet kaverilta saanut. Ainakin omalla kohdallani sellaisessa menettelyssä olisi muutamia suuria ongelmia. En halua valehdella puolisolleni, mistään. Lisäksi asia on mielestäni liian iso ja tärkeä, että siitä voisi päättää toisen tietämättä ja suostumatta. En myöskään haluaisi, että meidän välille jäisi ikuisesti leijumaan kysymys siitä, oliko kyseessä mielenkiintoisesti ajoittunut vahinko niin kuin väitetään, vai ei.
Poista