Mielikuvitustulevaisuus

Puhuimme Miehen kanssa jonkin aikaa sitten, millaisena näemme tulevaisuuden.
Kerroin, että kaikesta huolimatta uskon, että asiat päättyvät hyvin.

Näen tulevaisuudessa meidät kaksi yhdessä sekä yhteisen lapsen. Näen hyviä, onnellisia aikoja. Jos en pystyisi näkemään tätä, tulisin todennäköisesti hulluksi.

Kerroin tiedostavani myös toisenlaisen mahdollisuuden. Sen, jossa lopulta totean tulevaisuudensuunnitelmieni olevan enemmän mielikuvitusta, kuin todellisuutta.

Mies kertoi, että hänen keinonsa suhtautua tulevaisuuteen on olla ajattelematta tulevaisuutta.
Hän ei halua nähdä tulevaisuutta, koska se on hänen mielikuvissaan joka tapauksessa ahdistavampi kuin nykyisyys. Mielikuva yhteisestä elämästä lapsen kanssa on hänen mielestään pelottava, samoin mielikuva elämästä ilman toisiamme.

Tulevaisuuden suunnittelu tai siitä haaveilu eivät ole koskaan olleet Miehelle tyypillistä toimintaa.
On silti mielestäni uskomatonta, miten hän voi elää noin tulematta välittömästi hulluksi.
Minä en siihen pystyisi.

Tunsin itseni hyvin yksinäiseksi.
Kuin olisin yksin tässä parisuhteessa, elämässä, maailmassa, universumissa.

Mitä muuta siitä voisi sanoa?