On kiehtova asia, miten toivoa ei tunnu saavan hengiltä mikään.
Vaikka todennäköisyydet onnelliseen loppuun eivät päätä huimaa, en voi lakata toivomasta.
Mitä pitäisi tapahtua, että toivoa ei olisi yhtään?
Mitä tekisin jos Mies esimerkiksi ilmoittaisi, ettei missään nimessä tule haluamaan lapsia nyt eikä koskaan?
En osaa sanoa.
Toivo saa aikaan uskoa.
Minulla on itsepäistä, sinnikästä uskoa tulevaan.
Siihen, että tulevaisuudessa olisimme yhdessä.
Meillä olisi lapsi ja kaikki olisi hyvin.
Ja se toivo elää rikkaruohon tavoin.
Varjossa, ilman vettä, lannoitetta tai huolenpitoa.
Se ei välitä, se vain kasvaa ja raivaa itselleen lisää tilaa.
Minulla on toivoa.
Mitään muutahan minulla ei olekaan.
Toivon niin kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti