Tässä on harvinainen todiste siitä, että samassa tilanteessa olevia on näköjään muitakin. En ole yksin.
Kirjoitus osui silmiini viime vuoden lopulla, päivämäärää ja sanomalehteä en huomannut ottaa ylös.
Toivoisin, että blogini voisi olla samanlainen todiste jollekin toiselle.
En tunne ketään, joka olisi nyt tai olisi edes joskus ollut samanlaisessa tilanteessa. Tiedän yhden henkilön, joka aikoinaan toivoi lasta vuosia eikä hänen puolisonsa sitä halunnut.
Voin sanoa, että tämä on yksinäistä. Olen epäillyt olevani vain todella uhanalainen yksilö, kun olen jäänyt tähän suhteeseen. Eikö tästä asiasta puhuta siksi, koska kaikki muut samassa tilanteessa olevat ovat jo aikoja sitten jättäneet puolisonsa ja siirtyneet eteenpäin?
En usko asian olevan niinkään.
Vapaaehtoisesti lapsettomien osuus väestöstä on viimeisten vuosien aikana kasvanut erityisesti miesten, pienituloisten ja kaupungissa asuvien keskuudessa. Mielikuvat lapsiperhearjen kuormittavuudesta vaikuttavat lapsen suunnittelun lykkäämiseen tai jopa ajatuksesta luopumiseen. Halu pitää kiinni omasta elämäntyylistä, mielenkiinnon kohteista ja "omasta minästä" saavat lapsiarjen tuntumaan pakkopaidalta, jonka pukemista yhä useampi haluaa siirtää niin kauas tulevaisuuteen, kuin mahdollista. (Väestöliitton perhebarometri 2017.)
Mikäli joku joskus löytää tänne, toivon: kommentoi ja kerro itsestäsi. Tai jos siltä tuntuu, jää seuraamaan kommentoimatta - sekin on ihan ok.
Jos yksikin tänne blogiin päätynyt huomaa, ettei ole yksin, nämä kirjoitukset on kannattanut julkaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti